Tutkijoiden löytäminen yliopistojen nettisivuilta

Tutkija, onko sinulla oma nettisivu, jolla kerrot työstäsi ja asiantuntemuksestasi? Olisi syytä olla. Keskimäärin yliopistojen verkkosivut tekevät parhaansa ollakseen kertomatta sinusta mitään.

Joudun tällä(kin) hetkellä etsimään eri alojen kotimaisia asiantuntijoita, ja kyllä tässä itku pääsee. Googlaamalla hakusanoilla ”oppiaine henkilökunta” saattaa saada jonkinlaisen listan ihmisistä, mutta välttämättä henkilön kohdalla ei ole erikoisaloja tai edes linkkiä julkaisuihin. Puhumattakaan siitä, että moni tutkimus voisi sijoittua useammalle alalle, eikä tietoa hakeva osaa lähteä hakemaan juuri oikean institutionaalisen rakenteen alta.

Yliopistojen etusivut lurittelevat kauniita sanoja huippututkimuksesta ja -yksiköistä, mutta mitä väliä sillä on, minkä hilipatipippantittelin alla tutkimus on tehty, jos sen tekijöitä tai edes otsikkoa ei saa esille? Puhumattakaan, että kaikki tutkimus ei ole huippututkimusta, mutta tärkeää juuri sille joka sitä hakee.

Helsingin yliopiston Helda-tietokanta on tässä suhteessa avuliain, mutta sekin pitää osata löytää. Kun googlaa ”Helsingin yliopisto tutkimus” saa eteensä oikeasti toimivan hakusivun. Esimerkiksi Oulun yliopisto uskoo ihmisen haluavan nähdä tämän.

oulu

Ja Turun yliopisto tämän.

turku

Onneksi minulla on laaja, jo kotona opittu kirosanavarasto. Turun yliopisto sentään tarjoaa pikkuisen linkin oikeasti toimivaan tutkimusportaaliin. Jyväskylän yliopisto ohjaa vanhaan Tutka-portaaliin, josta ainakaan minä en löydä mitään hakutoimintoa. Jos se siellä on niin olet voittanut palkinnoksi hieman vähemmän kireän niskan kuin minulla.

Noin yleensä yliopistojen sivuilla meininki on kuin vanhoissa Nokian kännyköissä, eihän sillä ole väliä miten monta klikkausta tarvitaan kun se asia siellä kuitenkin on. Ehkä. Jossain.

Ihmetelkää sitten, kun julkisuudessa puhuvat aina samat asiantuntijat ja ne, jotka ovat osanneet henkilöbrändätä itsensä. Yliopistot eivät markkinoi tutkijoitaan tekemällä heidät helposti tavoitettaviksi, kunhan saadaan hölöttää omista tärkeistä asioista eli siitä, että hei me ollaan saatu ulkopuolista rahoitusta jostain. Tehdään sillä mitä sitten tehdään, ihan sama.

EDIT: Käykääpä Tampereen yliopiston sivuilla. Tai älkää käykö. Jokaisella meillä on vain yksi elämä ja yksi mielenterveys.

Mainokset

Tietoja Ilona Pajari

Historiantutkija, valtiotieteiden tohtori, sosiaalihistorian dosentti.
Kategoria(t): media, tutkijanura, tutkimus, tutkimusrahoitus, yliopisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Tutkijoiden löytäminen yliopistojen nettisivuilta

  1. Paluuviite: Median lemmikki – nudge nudge wink wink | Äärellä avoimen maan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s