Tutkijoita kirjallisuudessa: “Seksistä ja matematiikasta” sekä “Susanin vaikutus”

Velvollisuudentuntoisena ihmisenä olen lukenut kesällä romaaneja, enkä edes pelkästään dekkareita. Iida Rauman teos Seksistä ja matematiikasta (Gummerus 2015) ja Peter Høegin Susanin vaikutus (Tammi 2015, alkuteos 2014, suomentanut Katriina Huttunen) tulivat luetuiksi peräkkäin ja päällekkäin. Keskityn seuraavassa pohtimaan niitä teemoja joista jotain ymmärrän, ensisijaisesti naispuolisen tutkijan saagaa akateemisessa maailmassa.

Kumpikaan teos ei sinänsä vakuuttanut kirjallisena esityksenä. (Yritän välttää juonipaljastuksia.) Rauman ratkaisu antaa teokselle kaksi kertojaa ei minusta toiminut: juuri kun oli tottunut yhteen, tuli ihan toisenlainen ihminen siihen. Tietenkin voi spekuloida, häiritsikö minua se, millainen tämä toisenlainen ihminen oli, mutta olisin kyllä pärjännyt matemaatikko-Erikan kanssa ihan loppuun saakka.

Høegin ongelmana oli jo aiemmin lukemassani Lumen tajussa (ja muuta en sitten ole häneltä lukenutkaan) tietynlainen poikkeusyksilöiden palvonta. Susanin vaikutuksessa ei esiinny mitään tavallisia pikku perhedraamoja tai keskinkertaisia älynlahjoja vaan superihmisten leiskuntaa ja juonia. Minusta ratkaisu on luvattoman helppo: sen kun panee superit tappelemaan keskenään supervoimillaan. Eräänlaista Marvelia lukeneistolle.

Myös Rauman kuvaama Erika on matemaattisilta lahjoiltaan superyksilö, mutta sentään sosiaalisilta taidoiltaan uskottavan nolla. Kehitysvammaisen siskon mukanaolo siinä mitassa kuin sitä nähdään selittyy kaiketi jotenkuten loppuratkaisulla. Yhteistä Høegin kanssa on jälleen, kauan kaivatut mysteerit saavat selityksen ja ne ovat lopulta perhemysteerejä. Ilman perheessä tai suvussa kulkevia traumoja ei kai enää osata kirjoittaa mitään.

Sen paremmin Erika kuin Susankaan eivät ole tyypillisiä akateemisia naisia. He ovat niin superlahjakkaita, etteivät heitä ole koskaan vaivanneet rahoituspulmat tai vaikeudet päästä merkittäviin konferensseihin tai julkaisuihin. Eikä varsinkaan huijarisyndrooma. Nämä naiset rokkaavat, ja mikäs siinä. En minä välttämättä omista äljentelyistäni jaksaisi enää lukea, kun on hyvä tukiryhmä Facebookissa.

Pidinkö, suosittelenko? Totta hitossa. Sekä Rauma että Høeg latelevat välillä mainioita sitaatteja, ja superihmisistä lukeminen on virkistävää vaikkei aina uskottavaa. Raumalla on ihan tavallisia ihmissuhdepulmia  mukana, tai ainakin itse tunnistan nuoruuden tempoilun vaikka seksuaalivähemmistöjen parissa liikutaankin. Susanin suhde äitiyteen taas menee jonnekin tuntemani normaalin alueelle kaikesta melskaamisesta ja erityisyydestä huolimatta. Että eivät nämä nyt pelkkää olympolaista kuohuntaa ole. Tosin kummassakin naimisesta on kaikenlaista selkkausta seurauksena kuin antiikin taruissa ikään.

Advertisements
This entry was posted in feminismi, kirjallisuus, perhe, sankaruus, sukupolvet, tutkijanura, tutkimusrahoitus. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s