Gradujen tieteellisyydestä ja toimittajien asiantuntemuksesta

Kaisa Kyläkoski jo ansiokkaasti kommentoi Suomen Kuvalehden merkillistä juttua “Uutiskynnys ylittyi: Tuore maisteri oli “tutkija”, joka oli tehnyt “löydöksiä”. Mainitsen vain pari asiaa, jotka ihmetyttivät erityisesti minua.

Ensin en ymmärtänyt otsikkoa. Jos maisteri palkataan tutkijaksi ja hän tekee löydöksiä, niin sitten se on niin eikä mitään lainausmerkkejä tarvita. Jutun luettuani käsitin, että ne ovatkin graduntekijöitä joiden tutkijuus tällä tavalla hapsutetaan.

Asiahan on sillä tavalla, että vanhan polven tutkijoissa lienee vielä niitäkin, joiden mielestä vasta väitellyt tohtori on tutkija ja muut ovat opiskelijoita. SK:n jutun peräänkuuluttaman vertaisarvioinnin kannalta asia on hieman toinen. Itsekin olen käyttänyt graduja arvioidessani asteikkoa, jonka mukaan laudatur eli korkein arvosana voidaan antaa opinnäytteelle, jonka tulokset voisi julkaista vertaisarvioidussa tieteellisessä julkaisussa. Asia ei siis ole niin yksinkertainen kuin se toimituksessa merkkimäärärajoituksen takaa näyttää.

Tieteellinen vertaisarviointi on raskasta puuhaa, eivätkä esimerkiksi kirjankustantajat siihen hevin ryhdy. Mieluummin julkaistaan kevyempää tekstiä, jopa ilman alaviitteitä. SK ilmeisesti ei kelpuuta tietokirjoja lähteikseen lainkaan. (Tietokirjan erottaa tiedekirjasta juuri tuo vertaisarviointi noin lähtökohtaisesti.) Vaan onko heillä varaa hakea tietonsa usein kalliin maksumuurin takana olevista kansainvälisistä tiedejulkaisuista? No tämä on jo ilkeää. Ei heillä ole siihen aikaa eivätkä he niistä mitään ymmärtäisi.

Kotimaiset gradutkin ottavat näköjään jo voimille. Mainitun jutun kuvaamat tutkimukset vaikuttavat nykyistä humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tuntevalle aivan kuranteilta tapauksilta. Lukematta ei pysty sanomaan tuloksista mitään. Kuten minä ja moni muukin tutkija on saanut huomata, toimittajalla voi olla valmis juttu päässään ja tutkijaa kaivataan lähinnä nyökyttelemään siihen päälle. Jos saa jutun tarkastettavaksi (aina ei todellakaan saa) on korjaaminen tuntikausien itkuinen tehtävä eikä siitä monesti ole paljon hyötyä.

Sille, että lehden otsikoijalla ja monesti jutun kirjoittajallakin mopo karkaa tutkimustulosten esittelyssä, ei tutkija voi mitään. SK:n jutun esittelemä todellinen ongelma on nimenomaan tämä. Gradujen epätieteellisyyden ottaminen maalitauluksi on asiatonta, koska ne eivät ole epätieteellisiä. Höpöhöpöllä ei pääse maisteriksi kuin ehkä Tapio Puolimatkalta. Mutta, kuten kaverille Facebookissa totesin, not on my watch.

Advertisements
This entry was posted in media, tutkijanura, tutkimus. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s