Planeettojen armoilla

Inhoan “miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta” -höpinää siinä missä kuka tahansa järkevä ihminen. Siksi suhtaudun lähinnä säälinsekaisella hermostuksella eritasoisten terapeuttien antamiin haastatteluihin aiheesta. (Älkää linkatko Tony Dunderfeltia kiitos – mies, joka ei ymmärrä piparin salaisuutta 25 vuodessa, ei ole kuuntelemisen arvoinen.)

Ongelmahan ei ole ensisijaisesti fysiologinen vaan kulttuurinen. Tytöt ja pojat on ainakin entisaikaan kasvatettu eri tavoin. Nykyään onnekkaimpia ei kasvateta, vaan kaikki lapset saavat elää tunteidensa kanssa ja olla sellaisia kuin ovat. Mutta tämä ei ole nyt kasvatusaiheinen kirjoitus. Totean vain, että joillain tunteiden käsittely on syntymälahja ja toisilta se ei tahdo luonnistua millään, edes saman perheen lapsilta.

Miesten  “suoraviivaisuus” ei ole mikään munaskuista lähtevä ominaisuus, vaan siten miehiä on koko heidän elämänsä kohdeltu ja näin he ovat oppineet pärjäämään. Jos jotain kommervenkkejä mielessä olisikin, niistä puhuminen aiheuttaa keskustelukumppanissa lähinnä tyhjän tuijotuksen ja kenties sosiaalisen eristämisen, jos liikaa vaikertaa. Kypsymättömämmillä tietenkin pilkkaaminen on mainio reagointitapa. Asia erikseen ovat todella läheiset ihmissuhteet, joita ei suinkaan kaikilla ole mutta esimerkiksi vaativa työ tai harrastus voi tuoda ihmiset liki. Niitä taas ei välttämättä kaikilla koskaan ole, vaikka kavereita runsaasti olisikin.

Naisten välisistä suhteista on netti täynnä toinen toistaan liioittelevia meemejä. Mikään takuu ei naiseus ole sille, että aivan mahtavia likkakavereita on kasoittain. Naisetkin kärsivät yksinäisyydestä ja eristyneisyydestä. Naisetkin antavat suoria neuvoja kuin toinen haluaisi kertoa että ahistaa. Naisetkin käskevät toisen mennä terapeutille koska heillä ei ole aikaa kuunnella.

85633-My-Girlfriends-Are-Sisters-I-Picked-For-Myself

Kun syntyy tyypillinen, länsimaisessa kulttuurissa laajalti tunnettu parisuhdetilanne, eli nainen haluaa keskustella, on syytä ymmärtää että ihmiset eivät tule siihen tyhjästä vaan pitkän kokemuksen kantajina.

male prostitute

Nainen tietää jo, että tunteista puhuminen ja “tyhjän valittaminen” on joutavaa ja toinen suhtautuu siihen torjuen. Mies tietää, että hänellä on oikeus kieltäytyä kuuntelemasta enempää kuin probleeman ratkaiseminen vaatii. Kumpikaan ei edes odota, että keskustelu johtaisi mihinkään, paitsi syvälliseen pettymykseen.

Takavuosina silloiset alakerran naapurit järjestivät malliesimerkin keskustelusta. Kotiin tultiin neljän maissa sunnuntaiaamuna ja nainen aloitti puheenpajatuksen. Asiaa oli. Tunnin päästä kuului miehen repliikki, johon nainen tiuskaisi: “Anna mun puhua!” Jos en olisi itse järjestänyt vastaavaa muutaman kerran elämässäni, nauraisin tälle makeammin.

Miksi nainen sitten edes aloittaa keskustelun? Koska häneltä ei ole jo lapsena viety toivoa, että hänen emotionaalisiin tarpeisiinsa vastattaisiin, vaikka hän onkin pääsääntöisesti saanut turpiinsa siinä missä mieskin. Kaikkiallahan toitotetaan, että naisilla on ne tunteet. Pakkohan ihmisen läheisimmän ihmissuhteen on kuunnella, tai sitten saadaan todisteita siitä, että ihmissuhde on pielessä. Mies taas on oppinut, että hänellä ei niitä tunteita ole ja jos onkin, pullo ja köysi auttavat siihen vaivaan. Tämä poeettisena kärjistyksenä, tosielämän ihmiset eivät ole aivan näin yksioikoisia.

Asiat eivät ole muuttumattomia edes parisuhteissa, toisin kuin marsvenuslaiset yrittävät väittää. Suomessa erityisesti miesten itsemurhat ovat vähentyneet selvästi viimeisten 25 vuoden aikana. Samoin alkoholinkulutus ei ole räjähtänyt käsiin 1900-luvun lopun nousevasta trendistä huolimatta. Nämä kaksi asiaa määrittelevät edelleen suomalaisen miehen hyvinvointia, vaikka nuorempi polvi kenties vierastaa ajatusta.

On hyvä huomata, että samaan aikaan näiden myönteisten kehityskulkujen kanssa on voivoteltu “miehen kriisiä”. Mieheltä “on viety” mieheys jotenkin salaperäisesti, vaikka käytännössä yhteiskunnan päättävät elimet (sic) ovat edelleen voittopuolisesti miehiä. Miesten pahoinvointi ei ole yleisesti ottaen lisääntynyt vaan pikemminkin päinvastoin.

kriisikeski_etu_280813jn_503_tr

Voidaan myös aiheesta kysyä, miten syvällistä naisten keskenään käymä tunnekeskustelu lopulta on. Melko toimintakeskeistä jauhantaa olen enimmäkseen kuullut, omien tuttujen kanssa ja myös sivusta kuunnellen. Varsinaisista tunteista puhutaan lopulta hyvin harvoin. Se, että keskustelu tuntuu kiertävän kehää on se tunnejuttu: maiskutellaan tilannetta, koetaan se tavallaan yhdessä uudelleen. Mutta aivan vastaavaa syklisyyttä olen tavannut miesten keskusteluissa, aiheet vain saattavat olla osin toiset. Eivät miehetkään aina ryntää neuvomaan ja se siitä sitten. Nopea neuvominen on pikemminkin keino etäännyttää ihminen tai aihe.

Läheiset ihmissuhteet ovat aina vaikeita. Meillä kaikilla on läheisyyden kaipuu ja tarve saada hyväksyntä olemassaolollemme. Jos ulkoiset suoritukset eivät tuo tunnetta maailmaan kuulumisesta, läheisyys korostuu entisestään. Ikävä kyllä silloin läheiset ihmissuhteetkin ovat usein koetuksella. Perheessä, jossa molemmat aikuiset osallistuvat perheen elättämiseen ja vastaavat lapsenhoidosta ei planetaarisilla taivasteluilla ole paljon virkaa.

En oikein tiedä, mihin hermoon nämä karkeat yleistykset parisuhteissa elävillä ihmisillä kolahtavat. Toisaalta, lukevathan ihmiset laihdutusvinkkejäkin ja tekevät sitten ihan päinvastoin. Toisen ihmisen sukupuoli on vain yksi tapa määrittää hänet. Vaan uskovathan ihmiset astrologiaankin. Minun mieheni on tyypillinen kaksonen.

Advertisements
This entry was posted in alkoholi, feminismi, ikääntyminen, itsemurha, maskuliinisuus, naiseus, perhe, sukupuoli, tunteet, Uncategorized, väkivalta. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s