Suomi sodassa

Vastuuta viime aikojen rasistisista väkivaltaisuuksista on peräänkuulutettu paljon, otettu vähemmän. On selvää, että hallituksen on otettava selvä kanta maan lakien rikkomiseen ja Suomesta turvaa hakevien ihmisten uhkaamiseen. Ei ole mitään toista ääripäätä; on vain väkivalta ja normaali yhteiskunta. Mutta mistä kaikesta ihmisten into ryhtyä väkivaltaan ja myös pelätä sitä, vastoin kaikkea viranomaistiedottamista ja arkihavaintoja, oikein kumpuaa?

Viimeisten parin vuosikymmenen suomalaista itseymmärrystä ja myös mediahässäkkää on määrittänyt yhä turhempien julkkisten lisäksi sota. On muisteltu sotia, on kirjoitettu parempia ja huonoja kirjoja sodasta, on tehty elokuvia ja lehtien erikoisliitteitä yhä uudelleen samoista aiheista ja joskus virkistävästi uusistakin. Sota kiinnostaa ihmisiä, se yksinkertaisesti myy.

Ei ole sinänsä ihme, jos vähemmän analyyttisten ihmisten mielissä jokainen ulkomailta vivahtava asia määrittyy uhkaksi. Vähemmän analyyttisia ihmisiä on kaikissa yhteiskuntaluokissa eikä koulutus paranna tiettyä persoonallisuustyyppiä rähisemisen halusta, se vain hieman jalostuu mutta ei katoa. Kun jokin vaikuttaa oudolta, kun johonkin liittyy mitenkään sota, edes ihmisten lähdön syynä, tällainen ihminen hermostuu pahan kerran ja jos löytyy ryhmän tukea, ollaan valmiita toimintaankin.

Ilmapiirissä, jossa rasistista propagandaa on levitetty jo pitkään, ja monen nykypoliitikon koko ura rakentuu sen varaan, ei ole ihme että sekavatkin taistelukutsut ymmärretään luvaksi “vähän tappaa”, kuten eräs ystäväni tapaa sanoa. Samaan aikaan on luotu mielikuva suomalaisista suurena soturikansana, jonka koko identiteetti rakentuu Tuntemattoman sotilaan väärinlukemisen varaan. Isänmaallisuudesta tulee hyvin nopeasti omatekoinen konstruktio, jossa esimerkiksi isänmaallisuudessa aiemmin keskeinen lainkuuliaisuus lentää nurkkaan. Ovathan lait vain “suvakkien” tekosyy tuhota suomalainen rotu.

Oma roolini tässä kaikessa on moninainen. En ole tutkinut sotahistoriaa siksi, että saisin miljoona pientä joka kerran kun kuulen sanat “eturintama” tai “taistelu”. Minua kiinnostavat poikkeusajat yhteiskunnassa ja sotaan liittyvät, usein arkielämästä poikkeavat ihanteet. Sittemmin olen nainut ammattisotilaan, ja näkökulmani sotaan ja sotilaana olemiseen on syventynyt, mutta eipä juuri muuttunut. Se on sitä mitä se on ja erittäin syvällinen maailmankatsomus itsessään.

Suomalainen sotilas on sitoutunut puolustamaan Suomea, kaikkia suomalaisia ja tottelemaan laillista esivaltaa. Tämä viimeinen on pahan kerran unohtunut “isäm maallisilta”, jotka haluavat rellestää omien mieltymystensä mukaan. On hyvin kuvaavaa, että varusmiehet turvaavat vastaanottokeskuksia – jotta kaikki sujuisi hyvin, mutta myös, jotta isänmaallisuuspäissään sekoilevat kahjot pysyisivät poissa.

Meille Santahaminan naapuriin Hevossalmeen on myös perustettu vastaanottokeskus, johon on sijoitettu erityisesti perheitä ja yksin saapuneita naisia. Tämä ei ole estänyt joitakin paikallisia pelkäämästä asiaa kovasti ja fantasioimasta jopa sillä, että pakolaiset rynnivät sillan yli aseita hakemaan. Humoristinen kommenttini siihen, että meillä somaleilla on jo rynnärit meni ehkä vähän ohi. Joka tapauksessa voin vakuuttaa laulun sanoin: “Ollos huoleton, poikas’ valveill’ on.”

Advertisements
This entry was posted in äärioikeisto, elokuvat, fantasia, historia, huumori, käytöstavat, luokka, maskuliinisuus, mielipiteet, nationalismi, pakolaiset, politiikka, rasismi, sota, väkivalta, viihde. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s