Mielipiteet historiassa ja mielipiteet historiasta

Kuten Harry Callahanilta olemme oppineet, jokaisella on mielipide. Näinä valistuneina ja arvoliberaaleina aikoina tiedämme myös, että makunsa kullakin, kaikkia pitää kuunnella eikä tuomita heti kättelyssä. Historia varsinkin on tunteita herättävä aihe ja otollinen kasvualusta mitä merkillisimmille mielipiteille. Kuten huomaatte, tutkija mielellään tuomitsisi ainakin joitakin mielipiteitä, mutta annetaan sen nyt olla.

Opettajana en ole törmännyt vastaavaan ilmiöön kuin Jef Rounerin lainaama Mick Cullen – suomalaiset opiskelijat erottavat kokemukseni mukaan melko hyvin faktan fiktiosta ja tiedon tunnelmoinnista. Aina välillä joutuu korjaamaan yleisiä väärinkäsityksiä, mutta koska opiskelijat todennäköisesti ovat samanlaisia nillittäviä besserwissereitä kuin opettajansa, sitähän he tulivatkin hakemaan.

Suurempi kysymys on niin sanotun suuren yleisön historiakäsitys, joka on tietysti yhtä moninainen kuin suuri yleisö itsekin. Paljon riippuu siitä, mikä aihe tai aikakausi on juuri nyt ollut pinnalla. Jotkut aiheet herättävät keskustelua ja suuria tunteita aina vain. Kun tässä olen viime ajat omistautunut jatkosodan alun, tarkemmin sanoen vuoden 1941 tulevaisuusvisioiden tutkimiselle, mieleen on tullut monenlaisia mahdollisia reaktioita tutkimukseeni. (Joskus tekisi mieli julkaista kaikki englanniksi, mutta kaiketi on kansalaisvelvollisuus kirjoittaa myös suomeksi.)

Oliko jatkosotaan ryhtyminen oikein vai väärin? Ajopuu, koskivene vai torpedo? Olivatko suomalaiset kaikki natseja? Haluttiinko Itä-Karjalasta tehdä siirtomaa  vai keskitysleiri? Varmaan mielenkiintoisia kysymyksiä jollekulle. Minun tämänhetkisen tutkimukseni kanssa niillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä, osalla ei ole koskaan ollutkaan minkään tutkimuksen kanssa ja loputkin joutaisivat olla jo.

En tässä ylenkatso ihmisiä, jotka suhtautuvat historiaan tunteenomaisesti, ja joille kansallinen historia on osa identiteettiä. Se on aivan sallittua. On kuitenkin tärkeää erottaa akateeminen tutkimus ja sen tieteelliset päämäärät yksinomaan identiteetin muodostamiseen tähtäävistä teksteistä, joiden tavoitteena on joko lytätä yksiä tai nostaa toisia tai tunnelmoida kansakunnan hienoilla tai kauheimmilla hetkillä. Yleensä tällaisissa teksteissä kansakunta on voimakkaan jakautunut jo lähtökohtaisesti. Tutkijalle tällainen jakautuneisuus voi olla vain tutkimusaihe – kenenkään totuus ei ole toista arvokkaampi.

Nykyaikana, kun kaikenlaista käsikramppaajaa on päätynyt eduskuntaan asti, väkisinkin arveluttaa tuoda esille niin järisyttävää nationalismia kuin vuonna 1941 oli tarjolla. Vaikka tutkija kommentoi ja taustoittaa, eiväthän ne niitä kohtia lue. Toisaalta romanttisimmalla vasemmistolla on taipumus uskoa, että kaikki suomalaiset sotilaat pakotettiin rintamalle, eikä spontaania innostusta olisi enää tässä sodassa tunnettu. Sekään ei pidä paikkaansa. Yhtä totuutta ei ole tästäkään sodasta. Mielipiteitä on kyllä tarjolla runsaasti jo aikalaisteksteissä.

Hyvä esimerkki mielipiteen ja varman tiedon välisestä ongelmallisesta suhteesta on suomalaisten vuonna 1941 erittäin laajalle levinnyt käsitys siitä, että jatkosota kestäisi hyvin lyhyen aikaa, korkeintaan kuukausia ellei peräti viikkoja. Saksan eteneminen itärintamalla vaikutti murskaavan ylivoimaiselta, samoin kuin suomalaisten omilla rintamillaan. Lehdet julkaisivat mitä saivat käsiinsä ja annettiin, ja sen perusteella näytti todellakin siltä, että Leningrad eli Pietari vallattaisiin piakkoin ja Moskovakin olisi helppo nakki. Sodan lyhyyteen eivät uskoneet vain innokkaimmat Saksan ystävät, vaan ilmeisesti myös kommunistien parissa oli käsitys, että kannattaisi odotella sota pois kuleksimasta ja ryhtyä sitten uudelleen toimiin. Ainakin Jukka Kulomaa viittaa käpykaartilaisten tällaisiin ajatuksiin aihetta käsittelevässä teoksessaan.

Sodan odotettavissa oleva pikainen päättyminen ei ollut kesällä 1941 mikään mielipide, vaan varmana pidetty asia. Me tiedämme nyt, että näin ei käynyt, mutta tuon ajan ihmisille ajatus vuosien sotimisesta, edes asemasotana, oli käsittämätön ja tietenkin hyvin ei-toivottava. Sodan lyhyyden ajatus motivoi yrittämään “vielä viimeisen kerran” – lupasihan Mannerheimkin että nyt se olisi loppu sitten.

Kukaan ei halunnut ajatella, ei näyttänyt todennäköiseltä, akuutissa kriisissä ei kyetä ajattelemaan. Toistaiseksi lähinnä Paasikiven päiväkirjoista on löytynyt ajatuksellista varautumista sotimiseen vielä vuodenvaihteen jälkeen. Paasikivi tuskin kuitenkaan kelpaa mittatikuksi keskivertokansalaiselle, joka oli lehtien, radion ja mahdollisesti kuulemansa propagandapuheen varassa. Sekä toiveidensa ja unelmiensa.

Turussa pidettiin “yhteisrintaman juhla” 10.8.1941. Vastaavia juhlia järjestettiin useilla paikkakunnilla, samoin pienempiä isänmaallisia juhlia. Puhujina olivat merkkihenkilöt ministereistä ja piispoista lähtien. Pääministerin sihteeri L.A. Puntila puhui Turussa mm. näin: “Meidän kansallamme, jos millään, täytyy olla oikeus elämän iloon ja onneen.” (Lähde: Aamulehti 11.8.1941.) Tästä lienee harva talvisodan kokenut ollut eri mieltä. Nykyihminen voi heristellä sormeaan tällaisen toiveajattelun vaaroille, mutta tutkijalle on tärkeämpää pohtia tällaisten lausumien taustaa ja vastaanottoa.

Puntilan tässä törkeästi asiayhteydestään irroitettu lause oli tietenkin mielipide, mutta laajalti jaettu mielipide. On ymmärrettävää, että tällaisia ajateltiin sodan keskellä. Vaikeampaa on ymmärtää, että tällaisia ajatellaan rauhan ja suhteellisen vaurauden oloissa, aina vain kuvitellen että juuri suomalaiset ovat kärsineet maailmanhistoriassa erityisen paljon.

On tosiasioita, on aikanaan hyvin ymmärrettäviä mielipiteitä, on mielipiteitä joille etsitään historiasta pohjaa vaikka sitä ei ole. Mieluummin olisin pohtimatta tällaisia asioita, mutta tulevathan ne mieleen, koska elän tässä ajassa ja yhteiskunnassa, halusin sitä tai en.

Advertisements
This entry was posted in historia, jatkosota, media, mielipiteet, politiikka, sota, tutkimus, yliopisto. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s