Sukupuoli, kansakunta ja perusoikeudet

Historiantutkijan perspektiivi sukupuoliin ja parisuhteisiin on aina omanlaisensa. Kun katsoo asioita pitemmältä ajalta ja tietää, miten monella tapaa ne on voitu järjestää, ei kiihdy kovin helposti erilaisista nykyajan kotkotuksista.

Feminismin suhteen edustan ehkä turhankin kyynistä kantaa, mutta perustelen näkökulmaani muiden elämänalojen tutkimuksella. Arvelen näet, että harva naisten aseman parannus on tapahtunut vastoin taloudellista hyötyä ja yhteiskunnallista järkevyyttä. Naisten koulutustason kohottaminen on ollut tarpeen, jotta saatiin työvoimaa monimutkaistuvan yhteiskunnan työvoimaksi. Samasta syystä Suomeenkin perustettiin 1960- ja 70-luvuilla peruskoulu ja maan kattava yliopistoverkosto: lahjakkuusreservit käyttöön! Perhesuunnittelu on ollut tarpeen, jotta samat naiset saatiin pysymään työelämässä tiiviimmin, eikä työvoimaa enää ole tarvittu yhtä paljon. Samoin lapsikuolleisuuden aleneminen on edellyttänyt, etteivät ihmiset lisäänny holtittomasti. Toisaalta yksilönvapauden eetos on edellyttänyt, että seksuaalisuutta ei jouduta loputtomiin hillitsemään. Ilman yksilönvapautta taas ei ole kulutusyhteiskuntaa, joka on lisännyt talouskasvua entisestään. (Yhtälö tiivistäen: Seksi myy.)

Tältä 1900-luvun länsimaiden historia nimittäin tulee näyttämään, kun sitä muutaman sadan vuoden päästä joku vaivautuu tarkastelemaan. (Oletan optimistisesti, että joku on silloin vielä historiaa tarkastelemassa eikä ainoastaan hauku menneen ajan ihmisiä luonnovarojen ja ilmaston sössimisestä.)

Vaikutteeni tällaisessa hyötyajattelussa on ollut Marjatta Rahikaisen toistuva toteamus siitä, miten lapsityötoiman käyttö loppui vasta sitten, kun koneet tulivat liian monimutkaisiksi lasten käyttää. (Netissä kiertävä meemi siitä, miten ammattiyhdistysliike olisi asian takana siis vetää mutkia suoraksi, toki paikallisia eroja on ollut.) En sanoisi asiaa aivan niin kärjistetysti, että naisilla on yhteiskunnallisia oikeuksia ja valtaa juuri niin paljon kuin miehet sallivat niitä naisilla olevan, mutta on syytä tarkastella asiaa tästäkin näkökulmasta.

Sääty-yhteiskunnan aikana valta ja oikeudet eivät noudatelleet pelkästään sukupuolirajoja. Rahvaan mies oli aatelisnaista huomattavasti heikompi astia, eikä tätä totuutta sopinut kyseenalaistaa vaan jokaisen oli tyydyttävä siihen asemaan, johon oli sattunut syntymään. Kansallisuusaate eli nationalismi oli yksi keskeisistä kaikkien miesten tasa-arvoa ajaneista liikkeistä. Se lupasi kaikille asekuntoisille eli fyysisesti kykeneville miehille (sillä sotimisesta oli lopulta kyse, huolimatta monista muista esimerkiksi George L. Mossen esillä pitämistä teemoista) oikeuden kuulua kansakunnan yhteisöön, mistä tehtiin ihmiselle korkein hyve. Jumala ja sukuyhteys menettivät merkitystään kansakunnan rinnalla. Jokaiselle miehelle luvattiin aateliskunnia isänmaan kunnian muodossa.

Eliitin naisille tämä ei vielä ollut niin kovin skandaalinomaista, koska heidän asemansa oli joka tapauksessa vahva, mutta porvariston naiset hikeentyivät aika pahasti. Heidän ukkonsa nostettiin kansakunnan kaapin päälle, elleivät peräti itse nostaneet itseään, ja naisten alemmuudesta laususkeltiin vanhoja tuttuja raamatunlauseita ja filosofisia toteamuksia. Varhainen naisliikkeen historia onkin ennen kaikkea porvarisnaisten historiaa. Työläisnaisten oikeudet tulivat näin olympolaisesta näkökulmasta hoidetuksi melkein siinä missä miestenkin; niukemmissa oloissa naisten työ on aina ollut välttämätöntä eikä sen tekijääkään ole voitu täysin ylenkatsoa, paitsi tietenkin ylemmissä luokissa.

Demokratian suurin ongelma on se, että se lupaa kaikille miehille samanlaiset oikeudet yhteiskunnassa, ja toteutuessaan väittää, että nyt ne oikeudet sitten kaikilla myös ovat. Niin kauan kuin oikeuksiksi katsotaan poliittiset oikeudet, menee vielä hyvin. Kun aletaan ruotia yksityiselämän oikeuksia, havaitaan että eihän se ihan niinkään mennyt. Ja kun naisilla on myös oikeuksia, on helppo syyttää heitä esimerkiksi siitä, että kaikilla miehillä ei ole yhtäläinen oikeus saada pillua (pahoittelen karkeaa ilmaisua, mutta asiaa ei oikein saa selväksi sievemmin). Todellisuudessa demokraattisessakaan yhteiskunnassa miehet eivät ole tasa-arvoisia keskenään, vaan heidän välilleen tuottavat eroja niin henkilökohtaiset ominaisuudet kuin syntyperä ja yhteiskunnallinen asemakin.

Yksilönvapaus ei ollut kansallisuusaatteen suurin päämäärä, vaan nimenomaan yksilön elämän ja tahdon alistaminen kansakunnan palvelukseen. Jokainen esimerkisi suomalaista toisen maailmansodan aikaista kirjoittelua lukenut tietää tämän. 1900-luvun alkupuolen länsimaiseen kulttuuriin kuului voimakas pronatalistinen virtaus, jonka seurauksena Suomessakin ryhdyttiin luomaan neuvolajärjestelmää ja jakamaan äitiysavustuksia ja myöhemmin lapsilisiä. Kansaa haluttiin enemmän, koska kansan määrä oli oleellinen sen taistellessa olemassaolostaan. En nyt sanoisi, että lapsia haluttiin tuottaa tykinruoaksi, mutta ehkä sanon kuitenkin. Naisten oikeudet ovat tässäkin tapauksessa olleet sivuseikka.

Tällä hetkellä näyttäisi olevan menossa uusjako, niin suomalaisessa yhteiskunnassa kuin muuallakin. Koulutettua työvoimaa ei enää tarvita kuten ennen; naisten aseman parantaminen ei tuo enää lisähyötyjä; työttömäksi joutuneen ei enää tarvitse päästä uudelleen palkkatöihin vaan häntä voi käyttää loputtomiin puoli-ilmaisena työvoimana. Ihmisille taataan kyynisen yhteiskuntanäkemykseni mukaan vain niin hyvät elinmahdollisuudet kuin mistä nähdään olevan hyötyä yhteiskunnalliselle eliitille. Millaiset aatteet eliitin keskuudessa ovat vallalla, määrittää sen, mitä hyötynä pidetään. Nykyään ei tarvitse pelätä Neuvostoliittoakaan, joten antaa mennä vaan kun uskonnolla ei näytä edes uskovaisille olevan niin kauheasti väliä.

Vauraus ei ole maailmasta kadonnut mihinkään. Naisten asemaa huonontavat tai ylenkatsovat pyrkimykset kertovat suoraan tästä: ilman ämmiäkin pärjätään. Mutta jos naisten työpanosta ei tarvita, intellektuaalisella osallistumisella ei ole merkitystä, eikä lisääntymisterveydestäkään pidetä väliä, ei useimmilla miehilläkään mene lopulta kovin hyvin. Jos heitä ei tarvita edes tykinruoaksi, mihin sitten? Yhteiskunnat ovat perinteisesti hierarkisia laitoksia, ja maskuliinisuus vasta hierarkinen systeemi onkin. Yleisen yhteiskunnallisen tasa-arvon ja naisten tasa-arvoisuuden lisääntyminen eivät ole käyneet yhtä jalkaa sattumalta. Jokainen mies, joka kokee asemansa uhatuksi naisten takia, joutuu miettimään lopulta sitä, miten tasa-arvoinen hän on muihin miehiin nähden.

Advertisements
This entry was posted in feminismi, historia, maskuliinisuus, nationalismi. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s