Apurahabingoa pelaamassa

Sosiaalinen mediani ihmettelee jälleen Suomen Akatemian ratkaisuja apurahahakemusten suhteen. Perusteluja kyseenalaistetaan, arvioita arvioidaan. Mitä on painotettu, mihin tieteenalaa on haluttu kehittää näillä perusteilla.

En osallistunut tähän Akatemian hakukierrokseen, seuraavaan olisi tarkoitus. Myös muualta olen hakemassa, kuten kaikki muutkin. Siitä, miten paljon aikaa hakemusten tekemiseen menee on kirjoitettu paljon eri tiedeblogeissa. Olen päässyt näissä aika vähällä, koska hakemusten kirjoittaminen on minusta hauskaa ja tiivistelmien varsinkin. Lisäksi kaksi kertaa olen vain ollut mukana tekemässä projektihakemusta ja saanut Akatemialta kivan kakun. En minä siitä tässä nyt valita. Olen onnekas ja hyväosainen ja tiedän sen.

Haluan nostaa esille sen vähemmän pohditun seikan, että tutkijan uralla ei ratkaise kovin lopullisesti mitään se, miten hyvä tutkija hän on. Tunnen ennen kaikkea suomalaista humanistis-yhteiskuntatieteellistä maailmaa, jossa edes sitaatti-indeksillä ei tee oikein mitään koska kirjoitamme pitkälti toisillemme (ja se on erittäin tärkeää, kuka muukaan tutkisi Suomea ja suomalaisia). Miten tutkijan hyvyys määritellään? Entä tutkimussuunnitelman ja sen toteuttamisedellytysten?

Se, millaisia ihmisiä missäkin paneelissa ja raadissa istuu, vaihtelee. Samoin vaihtelee se, mitä kulloinkin painotetaan aiheissa ja lähestymistavoissa. Tavoitteena on rahoittaa korkeatasoista tieteellistä tutkimusta, mutta poislukien täysin ilmeiset kriteerit, jotka täyttää suurin osa hakijoista muutenkin, asian määrittelyjä on varmaan yhtä paljon kuin panelistejakin ja vielä ne, joita ei paneeliin valittu.

On täysin mahdollista, että erinomainenkin tutkija menee näistä harvoista seuloista läpi useamman kerran, ja joutuu kokemaan työttömyyttä ja epävarmuutta uran jatkumisesta. Ei vain osu kohdalle, vaikka samalla parannellulla hakemuksella yrittäisi yhä uudelleen ja olisi mukana muutamassa muussa. Vaikka vaihtaisi aihettaan suositumpaan ja laajemmin ymmärrettävään, sekään ei välttämättä kannata. Ja tämä on se ongelma.

Vaikka tekisi työnsä hyvin, julkaisisi tasaiseen tahtiin, olisi mukana alan muussa toiminnassa, ei olisi sen kummempi sosiopaatti kuin kukaan muukaan ja ylipäänsä olisi kunnon akateeminen työjuhta, silti voi pätkän päässä odottaa tilanne, jossa perheen toimeentulo vaikeutuu. Olen tietoinen siitä, että firmoistakin potkitaan pihalle kelpo väkeä, mutta tutkijoissa tuntuu istuvan vahvassa käsitys, että arviointiraadin perustelut oikeasti mittaisivat, paitsi raadin näkemystä tutkimussuunnitelmasta, myös tutkijan kykyä selviytyä työstään. Surkeimmat pohtivat ihmisarvoaankin ja moni sitä, pystyykö jatkamaan alalla ollenkaan.

Nyt kaikki reippaasti hei. Jokainen vähän kokeneempi on kirjoittanut refereelausuntoja ja muita papereita, joissa perustelujen tarkoitus on todistaa lopputulema oikeaksi. Jos tuotosta ei ansioistaan huolimatta voi päästää jatkoon, ainahan siitä on virhe löydettävä, oli niitä tai ei.

On tämä kummaa hommaa, tavallaan itsenäistä mutta samalla riippuvaista joskus aika satunnaisista tekijöistä. Sattuuhan sitä yrittäjillekin, että tuote ei myy ja taantuma vie loput. Epäonnistuminen aiheuttaa aina itseinhoa. Mutta kun se on ns. suuremmas kärees moninkertaisesti, en lähtisi pohtimaan asiaa siihen suuntaan.

Ne, joilla on taitoa ja tarmoa, selvittäkööt mitkä ne perusteet kullakin alalla ovat ja onko jossakin saatavilla muutos parempaan. Sitten tosin joku toinen jää ilman rahaa, ellei jaettavan määrää lisätä ratkaisevasti. Tätä ihmettä odotellessa.

Advertisements
This entry was posted in säätiöt, Suomen Akatemia, tutkijanura, tutkimus, tutkimusrahoitus. Bookmark the permalink.

One Response to Apurahabingoa pelaamassa

  1. Tajusin jo kohtalaisen aikaisin apurahahakemuksia kirjoittelevana jatko-opiskelijana, että viime kädessä kyse on arpaonnesta. Päättäjillä kun on edessään 65536 kpl hakemuksia, joista pitäisi löytää ne 8 rahoitettavaa. Pakostakin siellä on “yhtä hyviä” projekteja/hakemuksia 1024, jolloin pitää ruveta karsimaan, ja se onkin sitten ei-rationaalista ja ei-tieteellistä – eli hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Ei käy kateeksi päättäjiä. Näin ollen päätöksiä ei tarvitse ottaa niin henkilökohtaisesti. Ei niin, ettei taas vituta, ettei arpaonni suosinut Akatemian eilen julkaisemissa arvonnan tuloksissa…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s