Ajatus josta olisi luovuttava

Ylioppilaslehti ei sitten keksinyt haastatella minua juttuunsa, jonka otsikko on onnahtelevasti suomennettu jostain, mutta perusajatus kannatettava. “Paska teoria – 24 ideaa joista meidän tulisi luopua” sisältää monen ansioituneen tieteentekijän näkemyksiä käsityksistä, jotka eivät joko pidä paikkaansa enää tai eivät ole koskaan pitäneetkään.

Omasta puolestani lisäisin listaan tietenkin käsityksen kuolemasta. Tarkemmin ottaen lisäisin kaksikin käsitystä, koska onhan noita. Ensiksi haluaisin, että viimeinkin lopetettaisiin ruikutus siitä, että “me” kiellämme kuoleman. Sitä on tolkutettu 1960-luvulta saakka, asiasta on julkaistu hyllymetreittäin kirjoja, pidetty seminaareja ja aikakaus- ja sanomalehdistö on tehnyt hyvän tilin kertomalla yhä uudelleen, miten länsimainen (tai henkisesti ahtaassa kotimaassamme tietenkin juuri suomalainen) kuolemankulttuuri on huono ja kaipaa vapauttamista. Parhaassa ja myyvimmässä tapauksessa julkaisulla on esitellä joku guruntapainen, joka kertoo, miten tämä tapahtuu.

Asiasta kirjoitti kokonaisen kirjankin jo 20 vuotta sitten Tony Walter. Siis 20 vuotta sitten, kun osa nykyisistä asiasta kohkaajista vielä mietti kuka se Muumipeikko oikein on. Sitä en väitä, että kaikki tämä puhe ja kirjoittelu olisi tehnyt kuolemasta arkielämässä kovin paljon helpompaa, ja yhä edelleen läheisetkin ystävät helposti tympiintyvät ja käskevät painua vertaistukiryhmään siitä jankkaamasta. Tästä kirjoitti jo 23 vuotta sitten Zygmunt Bauman, eikä meno ole pahemmin muuttunut: koska kuolema ei etene mihinkään eikä siitä voi puhua kovin reippaasti ja tulevaisuudenuskoisesti (koska emme yhteisesti enää usko että taivaassa tavataan), siitä puhuminen on hyvin vaivaannuttavaa. Mikä on sun seuraava projekti? No aattelin tässä kuolla. Ja sitten? No eipä noita oikein.

Nuori tulevaisuudentutkija voi haaveilla erilaisista hautaustavoista, mutta “kuoleman surumielisyydelle” hän ei voi yhtään mitään. Eivätkä voi ne kalifornialaiset hipitkään, joilta ajatus riemukkaasta kuolemasta lienee peräisin. Kohta yksi: itsemurhan hautomista pidetään kammottavana asiana, vaikka siinähän ihminen juuri suhtautuu positiivisesti kuolemaan. Samoin kuolemaa toivova pitkäaikaissairas koetetaan hyssytellä hiljaiseksi. Kohta kaksi: elämme siinä uskossa, että perheenjäsenet ja ystävät välittävät toisistaan ja haluavat suhteen jatkuvan. On melko raju oletus, että muuttamalla kuolemankulttuuria jotenkin rakkaan ihmisen menettämisen aiheuttama tuska poistuu huis vaan.

Kuolema on paskamainen asia, eikä edes vakaa usko tuonpuoleiseen irrota ihmistä inhimillisistä tunteista. Ei sen kuulukaan. Jos jotenkin haluamme parantaa hyvinvointiamme asian suhteen, voimme ainakin lakata tuntemasta kollektiivista syyllisyyttä – ja ikävät ihmiset henkilökohtaista ylemmyyttä heikompia kohtaan – siitä, että kuolemasta on hankala puhua moniarvoisessa ja tämänpuoleisessa yhteiskunnassa, sekä siitä, että emme ole asiasta kovin innostuneita omalla emmekä toisten kohdalla.

Advertisements
This entry was posted in itsemurha, kuolema, media, saattohoito. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s