Suomessa on huono kana

Otsikko on lainaus vanhasta Pahkasian jutusta, jossa ivailtiin takavuosien HS:n tv-kriitikon (nykyäänhän ne ovat vain leppoisia kolumneja) Jukka Kajavan tapaa esiintyä ylivertaisena makutuomarina ja moittia rahvaan suosimia ohjelmia. Näin ainakin muistan asian, varmaan siellä oli paljon fiksujakin huomioita joukossa. Pahkasian vitsi otsikon tasolla oli se, että “ei täällä saada edes otsikoita painettua oikein”, siinä olisi pitänyt lukea jotta kansa.

Vaalitulosta on väännetty puoleen ja toiseen: sekä prosentteja että paikkamääriä, yksittäisten ehdokkaiden pärjäämistä ja puolueiden kannatuksen taustoja. Tuloksista järkyttyminen kuuluu asiaan, sillä vaalikampanjoiden humussa on pakkokin uskoa, että juuri meidän sanomamme on kaikille parahiksi, joten varmasti meitä äänestetään. Jos näin ei käy, on ihan normaalia pettyä pahasti ja arvella, että jossain on jotain vikaa. Toisten- ja itseruoskinta aiheesta on tarpeetonta ja kertoo aika epärealistisesta suhteesta politiikan toimijoihin.

Unelma suomalaisuudesta, jossa kaikki olisivat yhtä suurta perhettä ja puhaltaisivat yhteen hiileen (tai mieluiten nopeammin uusiutuvaan energianlähteeseen) on vanha. Muistutan Juha Siltalan raskaasta mutta antoisasta teoksesta Valkoisen äidin pojat, joka kertoo varhaisten “suomalaisuusmiesten” fantasioista. Suomalaisten tuli olla yhteisen Suomi-äidin lapsia, ja mielikuvat kansasta seurasivat tätä unelmaa.

Toinen mieleen johtunut teos on Hannu Niemisen Kansa seisoi loitompana, joka käsittelee osin samaa teemaa. Niemisen mukaan suomalaisuutta luonnostelivat lähes yksinomaan tahot, jotka eivät edustaneet tavallista kansaa, tai ainakin karistivat rahvaan pölyt jaloistaan mahdollisimman pian. Kansa ei ollut osa kansallisuuden luomisen projektia, vaikka sen parista kerättiin perinnettä ja sen hyveitä ylistettiin tarpeen tullen.

Poliittista keskustelua seuraavan on helppo havaita, että vastaavia teemoja pyöritellään edelleen. Vasemmistopuolueet saavat kantaa vanhaa mielikuvaa rajallisten ryhmäetujen edustamisesta, oikeiston esiintyessä koko Suomen puolustajina ja vastuunkantajina. Vasemmistolle oikeisto taas edustaa rajattuja ryhmäetuja, vaikka pääomasta sinänsä ei aina puhuttaisikaan. Vihreiden mielikuvat itsestään ovat nämä rajat ylittäviä, onhan ympäristö sentään suurin arvo ja ilman sitä ei ole mitään. Muiden mielikuvat vihreistä voivat olla toisenlaisia.

Perussuomalaisten nousua on vaikea ymmärtää muuten kuin näiden kisojen ulkopuolelle mielestään jääneiden yrityksenä kuulua yhteen ja jakamattomaan kansaan. Sitähän on kansalle luvattu toistasataa vuotta, ja kun nyt ei ulkoistakaan vihollista ole välittömässä näköpiirissä (tosin tv:ssä esitetyn vaalimainoksen militarismi varmasti herkisti tuntoja), niin maahanmuuton vastustaminen ryhmäkoheesiota lisäävänä tekijänä tuo varmasti hyvän ja psyykkisesti kokonaisen tunteen monille. Me kuulumme johonkin ja on jotain, joka ei ole me ja joka on “varmasti” vielä huonompi.

Suomen kansalla on näet perinteisesti ollut vaikeuksia kuulua itseensä. On ihanteiden kansa, jonka “puolesta jokainen suomalainen mies on valmis kuolemaan” (lausutaan painokkaasti rintaäänellä) ja jonka saavutuksia kehtaa esitellä maailmalla. Ja on sivistymätön, päihdeongelmainen, likainen ja laiska kansa, jota pitää kurittaa ja valistaa. Kumpikaan kuva ei ole kokonaan totta eikä kumpikaan voi olla pysyvän minäkuvan rakennusaine. Ylipäänsä miljoonista ihmisistä on vaikea muodostaa kovin selkeää kuvaa, mutta usein sitä on yritetty.

Jos arvelet, että olen väärässä, mietipä reaktiotasi, kun joku sanoo sinun olevan “tyypillinen suomalainen”. Onko se iloinen, näinhän se lienee, vai oletko ennemmin vaivaantunut. Torjutko määreen suoraan?

Äärioikeiston nousu ei kansallisista tunnuksista huolimatta ole missään maassa ollut viime aikoina kotimaista tuotantoa, vaan teemat argumentteja myöten ovat samanlaisia maasta toiseen. Suomessa näille tuntuu olevan sen verran enemmän tilausta, että tie voi olla auki jopa hallitukseen, eikä vastaan sanojia pidetä kuin kansanvallan vihollisina. On tietysti väsyttävää aina ihmetellä, että mitä ne meistä “maailmalla” sanovat, mutta tämän kerran kysymys on kyllä ihan hyvä.

Kuka nyt sitten ketäkin edustaa. Makrotason jorinat joltain historiantutkijalta ovat aina vähän sinne päin. Kuten keskisuomalainen, yksin asuva, ei korkeasti koulutettu ja alle keskituloinen miespuolinen ystäväni totesi, kiitos vain mutta Teuvo Hakkarainen ei mitenkään erityisesti edusta häntä.

Advertisements
This entry was posted in äärioikeisto, historia, Pahkasika, politiikka, suomalaisuus, vaalit. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s