Arkistotyön arkea

Toisten postin lukeminen on tietenkin sopimatonta, mutta tutkimusmielessä se sallittakoon. Tampereen yliopiston Musiikintutkimuksen laitoksen tiloissa sijaitsee Kansanperinteen arkisto, jonka kätköissä taas on aivan mahtava sota-ajan kirjeiden kokoelma.

Kokoelmaa ja sen hakuja on kehitetty, ja vaikka tamperelaiset olivatkin edelleen heimohenkisesti pessimistisiä, ettei sieltä mitään löydä, niin aika hyvin löysin etsimäni paikkakunnan mukaan. Joissain kansioissa on vain pari postikorttia, varsinkin tietyltä ajalta; joissain on lähes päivittäinen kirjeenvaihto useilta kuukausilta ja paljon kirjeitä muiltakin ajoilta.

Kokoelma painottuu jonkin verran rintamalta lähetettyihin kirjeisiin. Rintamalle lähetetyt saattoivat sodan melskeissä kadotakin, ja varsinkin jos lähettäjä kaatui sodassa, kirjeet ovat olleet rakas muisto. Kokoelmaan pätevät tietysti normaalit yksityisaineiston rajoitteet: paljon on kadonnut, hävitetty, säilytetty omassa tallessa tai luovutettu muualle. Siksikin oli ihastuttavaa törmätä kirjailija Martta Haatasen luovuttamiin aineistoihin; olenhan kirjailijan vanha fani noin tutkimusmielessä.

Kirjeiden luovuttajien huoli tutkijoiden mielenterveydestä näkyy joskus sekin. Eräs luovuttaja on jättänyt oman ikäistensä kirjeet luettaviksi ilman evästyksiä, mutta kirjoittanut äitinsä kirjeet puhtaaksi koneella. Äidin käsiala ja kirjallinen ilmaisu ovatkin hieman vaikeaselkoisia, mutta seuraavan vuosisadan lukija (joka on sentään tottunut käsialoihin ja itsekin oppinut vanhanmallisen kaunokirjoituksen aikanaan) ei näe aivan valtavaa eroa puolipimeässä kirjoitettujen korsukirjeiden ja äidin kirjeiden välillä. Olemme toki kaikesta kiitollisia. Kokoelman alkupään kirjeet on muuten kirjoitettu puhtaaksi; jos ei ihan täyttä autenttisuutta hae, se helpottaa kummasti.

Sodan ajan kirjeistä löytää paljon surullista, paljon iloa, paljon arkea. Ja hyvin paljon inhimillistä. Toisten postin lukeminen on aina vähän tuhmaa, mutta voi siihenkin uupua. Kun on omat parisuhderiitansa aika moneen kertaan nähnyt, on pikkuisen puuduttavaa lukea kymmeniä kirjeitä aiheesta “onko sinulla toinen siellä ja kelle kirjoitat”. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa tämä voi näin jälkiviisaasti tuntua jopa huvittavalta – tuskinpa aikaa riiuuseen juuri silloin oli. Mutta rakastuneen tuska on tosi, aikakaudesta riippumatta.

Sitten on silkkaa elämäniloista pöljyyttä, jonka tunnistan itsessänikin. Homo ludens ja silleen. Vai mitä sanotte tästä kirjekuoresta? “Leimasin, leimasin!”

kirjekuori1941

Advertisements
This entry was posted in arkistot, kirjeet, sota, Tampereen yliopisto, tutkimus. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s