Laurie Helgoe: Introvert Power. Why Your Inner Life if Your Hidden Strength.

Introverteista on nykyään saatavilla paljon tietoa. Osa tiedosta on värittynyttä, kiukkuista, omahyväistä ja täysin virheellistäkin. Osa virhelähteistä on introverteissa ja heistä kirjoittavissa itsessään, osa mediassa, joka yksinkertaistaa ja tulkitsee uutta tietoa aiemman viitekehyksessä. Laurie Helgoen teos Introvert Power purkaa monia vääriä ja vinoutuneita käsityksiä ja selittää jopa, miksi niitä syntyy. Omat ongelmansa on silti tässäkin, hyvin amerikkalaislähtöisessä teoksessa.

Kerrataanpa: introverttius on jokaisella omansa, mutta helpoiten sen tunnistaa siitä, miten ihminen katsoo virkistyvänsä. Ekstrovertti nauttii ihmisten seurasta ja lähtee sinne, missä heitä on. Introvertti tarvitsee omaa rauhaa, vaikkei erakko olisikaan, ja rentoutuu parhaiten yksin ollessaan. Esimerkiksi ihmisten kanssa ikänsä työskennellyt ja hyvänä seuramiehenä tunnettu puolisoni karkaa porukkamatkoilla aina joksikin aikaa omille teilleen ja katselee kaupunkia ilman erityistä suunnitelmaa. Tällaisen toiminnan Helgoe mainitsee tyypilliseksi introverteille: matkailussa on parasta se, että EI tunne ketään kyseisellä paikkakunnalla. Konferenssireissuilla meitä yksin haahuilijoita riittää. Vaikka jokainen haluaisi salaa olla iso guru omalla alallaan, samalla tavoin salaa meistä on ihanaa livahtaa tuntemattomana sessioon, jossa saa vain kuunnella ja miettiä omia asioitaan.

Introverttius ei ole ujoutta, toisin kuin usein mainitaan. Helgoe pohdiskelee minunkin miettimääni asiaa, josko ekstrovertilla olisi jopa todennäköisemmin sosiaalisia pelkoja ja jännitystä. Introvertti ei tarvitse muita ihmisiä niin kipeästi kuin ekstrovertti, joten heidän hyväksyntänsä ei ole yhtä polttava kysymys. Tärkeää se toki on, mistä enemmän tuonnempana.

Helgoe kertoo omasta kokemuksestaan median kanssa, kun ilmeisen ekstrovertti toimittaja oli kiinnostunut aiheesta, mutta ei malttanut odottaa, että introvertti Helgoe saisi muodostettua ajatuksistaan sopivan lauseen. Ajan pelaamiseksi tarvittu äännähdys tulkittiin myöntymiseksi ja sitten mentiinkin seuraavaan aiheeseen. Ja sitten lehdessä luki, että Helgoen mielestä ujous on introverttiutta. Tällaiset haastattelut ovat minullekin tuttuja, vaikka introvertiksi olen erinomaisen nopea ja sanavalmis. Onneksi suomalainen kulttuuri antaa keskustelulle paremmin aikaa kuin moni muu.

Helgoe tekee ihan kiinnostavia vertailuja amerikkalaisen ekstrovertin ja kahden introvertin kulttuurin välillä. Pohjoismaat ja Japani ovat luontevat vastakohdat kommunikaatiokeskeisyydelle, vaikkei Helgoe välttämättä saa aiheesta irti kovin paljon. Hän on itse norjalaistaustainen Minnesotan kasvatti, joten ymmärrystä aiheen nyansseille kyllä on. Itsemurha-alttius introverttiuden leimaamissa kulttuureissa tulee mainittua, samoin yhdenmukaisuuden paine. Yhdysvalloissa vaatimus hiljaisuuden hyväksymisestä onkin hieman eri tavalla radikaalia kuin vaikkapa Suomessa. Täällähän ihmisillä on suurempia vaikeuksia hyväksyä värikkyyttä ja äänekkyyttä, ja että ihmisillä käy kotonaan oikein vieraita. Karjalaiset, somalit, mitä näitä outoja on ja on ollut.

Jatkaisin pohdiskelua sinänsä tylsästä aiheesta, että miten “ne” sopeutuvat “meille”, kun meillä on tämä kulttuuri ja niillä se toinen. Saihan yksikin amerikkalaisperhe viime kesän lehtien mukaan haavan sieluunsa suomalaisista. Mutta Helgoe esittelee tutkimuksia, joiden mukaan introvertteja on joka maassa suunnilleen puolet, toisissa vain kärsivät enemmän kuin toiset.

Tähän lukuun kannattaa pysähtyä. Puolet. Ei siis 20 prosenttia tai edes 30. Helgoe pitää kiinni viidestäkymmenestä prossastaan ja rakentaa ison osan argumentointiaan sen varaan. Mikäpä ettei. Introverttiushan ei ole vamma, häiriö eikä poikkeustila, josta tulee parantua, vaan olemisen synnynnäinen tapa, josta on paljon iloa ja hyötyä, jos sille vain on tilaa.

Kulttuurit painottavat intro- ja ekstroversiota eri tavoin. Sopetuminen mennee niin, että ekstrovertista kulttuurista tuleva ekstrovertti on esimerkiksi Pohjoismaissa aivan pihalla, kun taas introvertti voi totuttelun jälkeen kokea paljon hyvää. Samoin suomalainen ekstrovertti vapautuu ja kokee aitoa onnea muuttaessaan maahan, jossa ihmiset kokoontuvat luontevasti yhteen ja rupattelevat niitä näitä. Me introvertit olemme hieman väsyneitä lukemaan siitä, miten jossain on ihana kaupunkikulttuuri ja ihmiset niin spontaaneja ja välittömiä. Onhan se kiva että jollain on hyvä olla, mutta ei se tarkoita, että muilla olisi toisenlaisessa ympäristössä lähtökohtaisesti paha olla.

Vielä toinen prosenttilasku, jonka Helgoe mainitsee ja joka kannattaa mainita tässäkin. Helgoe siteeraa tutkimusta, jonka mukaan noin 20 prosenttia väestöstä olisi erityisherkkiä, englanniksi highly sensitive person eli HSP. Toisaalta noin 70 prosenttia erityisherkistä on introverttejä. Mutta eivät kaikki. Nämä ovat eri asioita, ja siinä missä erityisherkällä on omat kysymyksensä tässä maailmassa, introvertin kokemusmaailma ei välttämättä ole erityisen voimakas. Se vain painottuu eri tavoin kuin sosiaalisia suhteita korostavalla ekstrovertilla. Samoin, se mainittakoon, introverttius ei ole autismia, vaikka omissa maailmoissaan viihtyvä introvertti voi siltä välillä vaikuttaakin.

Olen tässä toiminut juuri kuten Helgoen kritisoimat kirjoittajat: määritellyt introverttiutta negaatioiden kautta. Se ei ole sitä eikä tätä eikä tee niin ja niin. Epäsosiaalinen, vetäytyvä, puhumaton. Introvertit viihtyvät usein keskenään, vaikka pariutumista tapahtuu myös ekstroverttien kanssa. Helgoe itse on tästä esimerkki, ja hän kuvaa suorastaan riipaisevasti kokemuksiaan hyvää tarkoittavan, mutta erilaisen puolisonsa kanssa. Samoin hän kertoo, miten suuurperheen kasvattina hän tarvitsi terapiaa voidakseen myöntää itselleen, että kaksi lasta riittää. (Minä menin hankkimaan kolme, mutta pääsenkin välillä konferensseihin.) Ja kuinka suuri ongelma on, että aikuisella ei välttämättä ole kotona yhtään tilaa, joka olisi hänen omansa. “Miesluola” on asian turhaa sukupuolittamista, nainenkin kaipaisi ihan omaa soppea, vaikka saisikin sisustaa vapaasti. Jos siis on introvertti. Kodinhoitohuone ei ihan ole se juttu. Jotkut introvertit elävätkin mieluiten yksin, meidän muiden on jatkuvasti kamppailtava itsemme ja ympäristömme kanssa.

Helgoe mainitsee myös sen väärinkäsityksen introverteista, jota hän tosin joutuu itsekin pönkittämään luodakseen teokseensa sopivan jännitteen, että introvertit olisivat sisäisen maailmansa ja vetäytyvyytensä kanssa erityisen hyviä ihmisiä. Missään ei ole todettu, että tällainen ihminen ei voisi olla ilkeä, pikkumainen, julma tai kohtuuton. Se, että varsinkin ekstrovertti kulttuuri tulkitsee introverttiuden lähtökohtaisesti töykeydeksi ei voi muuntua niin, että jokainen introvertti olisi päinvastoin pyhimys. Puolustuskannalla oleminen synnyttää usein tällaista, ja ikäni erilaisilla erilaisuuspalstoilla heiluneena voin vakuuttaa, että joitakin tällainen ajatus viehättää suuresti. Usein niitä, joiden kohdalla se pitää vähiten paikkaansa.

Näitähän nimittäin on, palstoja ja ryhmiä joka lähtöön. Nykyään on suorastaan normaalia olla “vähän hullu”, ja jokaisella on omat herkkyytensä ja kipupisteensä ellei peräti traumansa. Helgoen asenne on siinä mielessä reipas: nyt ei ole kyseessä poikkeus jota pitää ymmärtää, vaan normaali ihminen, jonka sopeutumiseen ja hyvinvointiin kirja antaa lukemattomia hyviä tai kohtuullisia neuvoja. Varaa omaa aikaa, etsi ihmisiä joiden kanssa voit olla oma itsesi, älä mene bileisiin jos et niissä viihdy. Et ole outo vaan ainoastaan ihminen, jonka tulee toimia näin. Ekstroverttien kanssa voi elää, mutta ei koko aikaa heidän ehdoillaan. Toisaalta teos auttaa myös ymmärtämään sitä, miksi kaveri tuo yllätysvieraan teidän kahdenkeskiselle lounaallenne tai pahoittaa oikeasti mielensä, kun et tulekaan mukaan olusille.

Pakollinen yliopistokommentti: tutkijat lienevät keskimääräistä useammin introvertteja, mutta yhä kiihtyvä tehostaminen on tuonut paljon ekstrovertteja piirteitä yliopistomaailmaan. Onhan se kivaa, että joku kokee tekevänsä oikeasti töitä höpistessään palaverissa, mutta useimmat eivät koe. Ja verkostoituminen tapahtuu introverteillä asia edellä, ei sitä varten tarvitse käkkiä iltakausia missään. Ylipäänsä tuntuu, että mielikuvien aikakaudella mennään Suomessakin yhä enemmän ekstroversion ehdoilla. Että nauttikaa nyt, te, jotka olette ennen niin kärsineet tästä puhumattomasta kansasta.

Loppuhuomautus: olisihan tuo näköjään suomeksikin saatavilla. En osaa sanoa, millainen kärsimys käännös olisi, kääntäjä näyttää erikoistuneen näihin aiheisiin eli saattaisi olla jonkinmoinen.

Laurie Helgoe: Introvert Power. Why Your Inner Life is Your Hidden Strength. Sourcebooks, Naperville 2013.

Advertisements
This entry was posted in introvertit, käytöstavat, kirjallisuus, kulutus, lapset, liikunta, luokka, luterilaisuus, matkailu, media, naiseus, perhe, sukupuoli, terveys, tutkimus, työelämä. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s