Sankaruuden käyttötarkoitukset

Sankaruustutkimuksistani on jo vähän aikaa, mutta aihe ei unohdu. Olenhan innokas penkkiurheilija, lastenkasvattaja ja töitäkin tulee tehtyä. Selviytymisen, itsensä ylittämisen ja kärsimyksen teemat taas ovat kulttuurissamme jatkuvasti pinnalla, silloinkin kun aihetta ei niin kauheasti olisi.

Pakkohan se on tunnustaa: minä rakastan Zlatan Ibrahimovicia. (Niin minun miehenikin, sanottakoon se.) Jossain määrin Mario Balotelliakin. Ehkä eniten Mino Raiolaa, joka kykenee manageroimaan näitä tyyppejä. Keskimmäinen lapsi on sen verran railakas tapaus, että vinkki tai pari kelpaisi. Yllätyksiä sattuu.

Mutta niitä parin euron konsultteja, jotka tulevat työyhteisöihin hourimaan jääkiekkofilosofiaa, en rakasta yhtään. Emmehän me, suurin osa ihmisistä, ota yhteen kenenkään kanssa tai edes kaksisesti kilpaile. Joukkuehenkikin on kyseenalainen. Nysväämme omiamme, deadlinea pukkaa mutta henkinen valmentautuminen on hieman erilaista ja turnauskestävyyttä vaaditaan lähinnä pikkujouluissa.

Kuten Antti Nylén Keskisuomalaisen taannoisessa kolumnissa totesi, se, että suurin osa meistä selviytyy elämästään ihan hyvin, ei ole mikään ihme. Pysymme siinä yhteiskuntaluokassa, johon olemme syntyneet, kouluttaudumme ja tienaamme leipämme. (Nylénin täytyi jostain syystä kaivaa esimerkiksi iänikuinen Cheek, mutta minä en enää jaksa.) Jos nyt joku koulussa nimittelikin rillipääksi eikä vanhempien auto ollut aina uusinta mallia, ei ole mikään ihme, että ihminen kykenee vääntäytymään läpi jonkinlaisen koulutuksen ja työllistymään. Näistä kärsimyksistä ei saa aikaiseksi suurta suomalaista kertomusta, joka kannattelee meitä ajasta iäisyyteen.

Se ei tietysti esimerkkihenkilöämme estä yrittämästä. Carita Kuosmasen oivaltava kolumni Metro-lehdessä kertoo “ylittäjistä”: heistä, joilla on aina vaikeampaa, rankempaa, enemmän ja tuskaisampaa. Jos olet väsynyt töistä, hän herää joka aamu itkien; jos lapsesi on sairaana, heillä on koko katraassa kiertänyt norovirus jo kaksi kuukautta. Ainakin.

Mikä nyt kenenkin elämän saa mielekkäältä tuntumaan. Minulla tuo kurjuuden valittaminen ei toimi ollenkaan, kevyt hybris ja tsemppi paljon paremmin. Painostava matsitunnelma sen sijaan vain ahdistaa. On olemassa muitakin syitä kuin treenin puute, etten ole huippu-urheilija. Pää ei kestä, saatan hävitä tahallani. Koska työni sopii tähän temperamenttityyppiin ja mieheni osaa tarpeen tullen hoivata prinsessaa, en voi valittaa. Enkä moiti, jos joku muu valittaa, en minä siksi tässä kirjoittele.

Mutta auttaako vertaaminen minkään alan huippuihin niitä, jotka eivät huippuja ole? Aki Riihilahti kirjoitti muinoin blogissaan siitä, miten naurettavaa jalkapalloilijoiden maalien tuuletus tavallaan on. Kuinka moni sihteeri tuulettaa saatuaan valmiiksi aika mahetsun muistion? (Toivottavasti ainakin joku.) Elämien vertaaminen on silti aina vaikeaa. Miksi rikkaat ja kuuluisat ovat niin ahdistuneita? Koska ahdistus ei kysy aikaa eikä paikkaa? Vai koska tarina vaatii draaman kaaren, ja seuraavassa numerossa on jo toivuttu ja ollaan selviytyjiä?

Onko nykyihmisen elämä yleensäkin niin turhauttavaa, että sitä ei voi kestää kuin kuvittelemalla itsensä huippu-urheilijaksi tai Limperin Hilmaksi? Näinkin on väitetty. Vai onko kyseessä keskiluokan törkein temppu huonompiosaisille: halutaan viedä ihmisiltä oikeus köyhyyteen ja vitutukseenkin? Kyllä kuulkaas meilläkin sivupeili meni kun auto oli Kaivopuistossa viikonlopun parkissa kun oltiin saaressa mökillä, niin! Ja asunnon ilmanvaihto on vaikeaselkoinen eikä helteillä riittävä! Tiäettekste! Tällaisiahan ne useimpien selviytymistarinat lopulta ovat. Se, että joku oikeasti tarvitsee sitä toimeentulotukea, eikä voi valita yksityisen ja julkisen terveydenhuollon välillä sen paremmin kuin hoitaako lapsiaan kotona eli ei, on ihan toisen tason juttu.

Mihinkö minä tarvitsen Zlatania vauraassa onnellisuudessani? No, kahteen asiaan. Ensiksi elämänohje “kuuntele – älä kuuntele”. Sopii tutkijallekin. Mikä ei monelle sovi, mutta Zlatanin kaltaisille kyllä, on hänen täydellinen nöyryyden puutteensa. “I was destined to have the life I have now and I can’t have any regrets.” Tähän ei moni kuulkaa pysty.

(Lopun selittelyjä korjattu 3.9. klo 20.34.)

Advertisements
This entry was posted in asuminen, introvertit, kulutus, lapset, luokka, media, musiikki, naiseus, perhe, politiikka, terveys, tunteet, tutkimus, työelämä, Uncategorized. Bookmark the permalink.

One Response to Sankaruuden käyttötarkoitukset

  1. Pingback: Onnellisuuden teologiaa | Äärellä avoimen maan

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s