Kirjastotietokantojen kertomaa

Ei tämä nyt tutkimustulos ole, mutta josko tekosyy olla lukematta jokaista:

Hakusana: surutyö. Tietokanta: HelMet (pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kirjastoverkko).

1961-1970: 3 hakutulosta.
1971 – 1980: 4 hakutulosta.
1981 – 1990: 19 hakutulosta.
1991 – 2000: 96 hakutulosta.
2000 – 2010: 256 hakutulosta.

Toki näitä rajaa myös kirjastojen tapa luokitella aineistoja; mukana on kaunokirjallisuutta opaskirjallisuuden lisäksi, haussa vain kirjoja eikä esim. elokuvia tai musiikkia.

Tulee vain sekin mieleen, että hautausala ei ole ainoa, joka “rahastaa kuolemalla” – surusta kirjoittamiseen on kokenut pakottavaa tarvetta yllättävän moni viime vuosina. Toki saan aiheesta itsekin välillisesti leipäni, mutta minä en kai ole koskaan edes väittänyt auttavani ihmisiä sen kummemmin.

Tuo “rahastaminen” on muuten kumma juttu. Vainajien parissa työskentely on yleisinhimillisesti aina hankala kysymys, ja usein se tekee ihmisestä jollain lailla ulkopuolisen. Suomalaistakin hautausalaa on vuosikymmenien mittaan kritisoitu monesta asiasta, joskus aiheellisestikin, ja tuohon rahakysymykseen on palattu toistuvasti. Paljon hyveellisempää on ilmeisesti lykätä markkinoille suremisopas toisensa jälkeen ja väittää, että juuri minun terapiani on tarpeen, tilatkaa kallis luennoitsija paikalle. Mitä suurempi etäisyys itse ruumiista, sitä helpompaa on hyväksyä kuolema ja sen mahdollinen kalleuskin.

Advertisements
This entry was posted in hautausala, historia, kirjallisuus, kuolema, kuoleminen, surutyö, talous, terveys, tutkimusrahoitus. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s