Nättinä pinkissä

Se on alkamassa. Taistelu väristä. Likka itse on muutaman päivän yli kuusi kuukautta vanha, mutta ensimmäiset laukaukset on jo ammuttu ja lisää on takuulla tulossa. Vaaleanpunainen, miksi et pue tytärtäsi vaaleanpunaiseen?!

Minähän puen. Tuossa se jodlailee vieressä ja sillä on päällä valkoisia ja pinkkejä elefantteja oranssilla pohjalla. Ei tuota jokainen pojankaan päälle laittaisi. Muutenkin tykkään monipuolisista kuva-aiheista, ei voi olla niin, että tytöllä saa olla päällä vain sydämiä ja kukkasia. Ja prinsessoja. Miten jopa lenkkareissa voi olla nykyään prinsessoja?

Oman perheen sisällä suhtautuminen pinkkiin on mielestäni neutraali. Sitäkin tytölle tulee, mutta kaikkea muutakin maastokuviosta alkaen. Tuntuisi jotenkin ghettouttavalta pukea yksi lapsista vain yhteen väriin – koska se on niinku tyttö, ehe ehe, vaik se on niinku melkeen kalju vielä, tajuuksä? Ettet sä niinku puhuis sille väärin ja leikittäis sitä väärin, koska tytöt ja pojat on niinku täysin erilaisii. Hei eiks vauvansoseit ois pinkkein?

Ventovieraat ja puolitutut sen sijaan näkevät suurenkin vaivan siitä, että sinisessä haalarissa onkin vaginallinen otus. Jollekin äidille oli Facebookin mukaan tultu kertomaan, että tytöstä tulee “lesbiaani”, jos sitä kuljettaa vihreissä lastenvaunuissa. Meille ei ole tehty ihan yhtä drastisia ennustuksia, mutta aikuisen ahdistus sen edessä, ettei tiedä mikä on lapsen sukupuoli, on usein yllättävän vahva. Voin vain kuvitella, millaista aggressiota saa osakseen aikuinen, jonka kohdalla asian päätteleminen on yhtä vaikeaa.

Mikä nykyajassamme on sellaista, että vauvojenkin pitää jo voimakkaasti edustaa jompaa kumpaa sukupuolta, ja nimenomaan aikuisen kaltaisin tunnuksin? Pikkupojillekin on olemassa ison miehen vermeet vauvasta alkaen ja vauvankin voi jo pukea teinihutsuksi jos haluaa. Kuten miestäni aikanaan kiusoittelin, hänen joskus esikuvallisena taktikkona mainitsemansa Helmuth von Moltke takuulla puettiin vauvana pitsimyssyyn ja röyhelöihin. Se oli sen ajan tapa. Nyt jos pojalla on suunnilleen edes valkoista päällä, aikuisen päässä kilkattaa homohomohomo ja vanhemmilta tiedustellaan vakavasti, mitä he oikein ovat tekemässä.

Lapset joutuvat tässä maailmassa edustamaan vanhempiensa arvomaailmaa ja järjenjuoksua ainakin elämänsä ensimmäiset vuodet. “Kyllä se sitten isompana haluaa itselleen vaaleanpunaista”, totesi eräskin rouva. Ihan varmaan, ja saa. Ja kun se sen perään haluaa mustaa ja sitten… no jossain vaiheessa sopii mennä vaikka kesätöihin kustantaakseen älyttömimmät töräyksensä, mutta noin keskimäärin asiat menevät nopeammin ohi kun niihin ei kiinnitä liikaa huomiota.

Ehkä tämä on luokkakysymys. Minusta tytön pukeminen krampinomaisesti kokopinkkiin on samaa sarjaa kuin tribaalitatuoinnit ja koko lapsikatraan nimien alkaminen samalla kirjaimella. Me nyt vain emme tee niin. Näin pride-viikolla voin todeta, että en ole erityisen suvaitsevainen vaan kykenen inhoamaan ihmisiä mitä erilaisin perustein. Se, kuka ihmisellä on puolisona tai miten se pukeutuu ei tosin ole mielestäni mikään syy inhota ketään. Jos ihminen on nuija, sitten kyllä.

Advertisements
This entry was posted in historia, käytöstavat, kulutus, lapset, luokka, naiseus, pelko, politiikka, sota, sukupuoli. Bookmark the permalink.

One Response to Nättinä pinkissä

  1. Pingback: Joka perheen sota | Äärellä avoimen maan

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s