Kuolema, kärsimys ja kohuvanhemmat

Kuolemantutkija elää jatkuvassa hämmennyksen tilassa, ja nykyaikana myös vanhemmaksi ryhtynyt on hämillään. Voiko lapsen viedä katsomaan Via Crucis-kulkuetta? Mitä lapsille voi kertoa kristinuskosta? Onhan se aika yhteiskunnanvastaista hommaa, rahanvaihtajat ajetaan temppelistä ja kaikkea.

Viittaan tässä Iltalehden juttuun mainitusta Via Crucis-kulkueesta. En ole perehtynyt siihen, miten laajalti todelliset ja monilukuiset vanhemmat pitävät tätä pääsiäisen uusperinnettä sopimattomana ja kenelle. Sen tiedän, että lasten ylisuojelusta puhutaan paljon. Moni aikuinen todistelee, miten monta kertaa on pudonnut päälleen ja naulannut käteensä, ja miten kauheaa on kieltää tämä lapsilta.

Käsittääkseni lapsille puhutaan nykyään kuolemasta melko paljon. Aiheesta on runsaasti kirjallisuutta, jos omat taidot tuntuvat riittämättömiltä. Lapset suhtautuvat parhaimmillaan kuolemaan, jos eivät luontevasti niin kuitenkin järkkymättä kovin pahasti. Nuorempi poikani pelkäsi minun kuolemaani kovasti niihin aikoihin, kun erosimme hänen isänsä kanssa. Lopulta lupasin rakastaa häntä vielä sittenkin kun olen kuollut. Ne puheet loppuivat siihen. Uskoi vanhempi mitä tahansa näistä asioista, pieni annos kuolemanjälkeistä elämää tekee aina terää.

Siksi olisikin outoa, jos kristityt vanhemmat eivät kertoisi lapsilleen ihan kaikkea Jeesuksesta. Että juuri pääsiäisen tapahtumien takia kuolemaa ei tarvitse pelätä. Via Crucis toki mässäilee monen makuun turhan paljon sillä kärsimyspuolella, mutta ylösnousemuksen ihme on kristitylle muutakin kuin se, että jaksaa pääsiäisaamuna nousta syömään suklaamunia. Kelpaahan tällaisesta lapselle kertoa.

Kohuaminen siitä, että lapsille ei kerrottaisi kuolemasta on sukua sille, että uskotaan lapsia ylisuojeltavan muutenkin aivan kaikelta. Ehkä tällaistakin on, en minä vain tiedä. Epäilen kuitenkin, että kyse on pikemminkin urbaanilegendasta ja yksittäistapauksista kuin lapsiaan kaikelta suojelevien vanhempien laumoista, jotka terrorisoivat yhteiskuntaa. Nykyajassa tuntuu olevan tyypillistä nimenomaan usko curling-vanhempien olemassaoloon, ei välttämättä kovin ahkera omien lasten suojeleminen.

Advertisements
This entry was posted in kuolema, lapset, luterilaisuus, media, tapahtumat, tuonpuoleinen, uskonto. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s