Yhteiskunnan mysteerit

En yleensä jaksa kommentoida poliittista viihdettä, mutta perussuomalaisten ulostulot alkavat muodostaa selvän, ja muista poikkeavan linjansa.

On haluttu sijoittaa ongelmatapaukset omille asuinalueilleen, luokitella ihmisiä uskonnon mukaan ja hihamerkitkin voisivat olla täpäkkä yllätys. Viimeksi on sieltä päin kuulunut kummia: avioliitossa synnyttämisestä pitäisi palkita alhaisemmalla eläkeiällä. Uusin selitys asialle on, että muuten suomalaiset loppuvat, ja joka tapauksessa vain aviolapset päätyvät mihinkään tilastoon.

Tilastokeskuksessa ollaan epäilemättä hieman hämmentyneitä tästä tiedosta, mutta se on oikeastaan sivuseikka. Oleellista kaikissa näissä haaveeksi jäävissä aloitteissa on, paitsi se, että ne vetoavat tiettyyn alhaiseen mielenlaatuun kovastikin, myös se, että ne kertovat jonkinlaisesta yhteiskunnallisen tiedon tarpeesta joka ikinen.

Jos joku olisi sattunut unohtamaan, olen valtiotieteiden tohtori, ja vaikka työskentelen nykyään humanistisessa tiedekunnassa, ei valtsikkalaisuus ihmisestä niin vain katoa. Ihmisten luokittelu on tuttua puuhaa meikäläisillekin, oli sitten kyse puoluekannoista, luokka-asemista, uskosta ja uskomuksista tai vaikka historianäkemyksistä, jaottelua pesee täältä kilpailukykyiseen hintaan ja huvin vuoksi ilmaiseksikin.

Kun on saanut opiskella 1990-luvulla, jää ihmiseen tietty naiivius, jota edes nykyaika ei noin vain pois hinkkaa. Nimittäin ajatus siitä, että tieto olisi arvokasta sen itsensä vuoksi – että sitä ei ainakaan pelkästään tuotettaisi johonkin konkreettiseen hallintotarkoitukseen.

Tässä kohtaa persustelijoiden ja valtsikkalaisten (jotka ryhmät eivät ole toisensa poissulkevia sinänsä, olen minäkin ehtinyt muutaman tenttejä kuulustella) tiedonintressit eroavat perustavalla tavalla toisistaan. Yksi haluaa saada selville yhteiskunnasta hyvin karkeita jakoja, joiden perusteet jo tiedetään ennestään. Ei kristityn ja muslimin tai aviolapsen ja äpärän eroja tarvitse haastattelututkia, sen kun laskee nuppiluvun ja alkaa jakaa rahaa ja kansalaisluottamusta. Miksi näin tehdään, sitäkään ei tarvitse perustella. Sehän on oikein ja isäm maallista.

Toinen haluaa ymmärtää yhteiskuntaa, mistä se on tullut ja mihin se on menossa. Maailma ei ole valmis eivätkä jaot pysyviä. Yhdenkin ihmisen elämään voi mahtua monia asioita. Sukupuolentutkimuksessa ja muuallakin oli jokin aika sitten (kai vieläkin) viimeinen huuto niin sanottu intersektionaalisuus eli sen huomioiminen, että ihminen kuuluu aina useampaan ryhmään. Ennen kaikkea tämä havainto oli tarkoitettu sukupuolta turhan yksisilmäisesti korostaneiden itseruoskinnaksi, mutta fiksua siitä puhuminen on muutenkin. Tämä esimerkkinä siitä, miten tieteenalat pyrkivät kehittämään itseään, eivät vain paasaamaan yhtä totuutta iän kaiken.

Valtiotieteilijän ja minkä tahansa tieteilijän maailma on aika hemmetin paljon mielenkiintoisempi kuin hihamerkkiväen. Koska tiede on niin itsekriittistä ja mieluummin kysyy lisäkysymyksiä kuin kertoo miten asioiden pitäisi olla, se hahmottuu ehkä vähän vaikeasti niille, joiden on hankala saada caps lock pois päältä. Silti siitä pitää puhua ja korostaa, kuka tässä on kaikkien asialla ja kuka vain yhden ryhmän.

Advertisements
This entry was posted in politiikka, rasismi, sukupuoli, tutkimus, uskonto, yliopisto. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s