Ruotsinlaivalla, osa 3: Ostokset

Sieltä tax freen viinapullorivistöjen ääreltä lähti tämän tekstisarjan koko idea: mitä kaikkea ruotsinlaivat ovat minulle merkinneet eri aikoina ja elämäntilanteissa. Vodkaa, rommia, giniä – sitten niitä, joita en juo eli viskiä ja konjakkia. Vaikka en minä nykyään noita alas meneviäkään pahemmin juo. Motivaatio puuttuu. Muistaakseni olen ollut selvästi (sic) humalassa toissa kesänä, ja siihenkin vaadittiin auliisti tarjoavat mökkinaapurit. Vaikea arvioida, koska olisin seuraavan kerran. Ehken koskaan, eikä se tuntuisi menetykseltä.

Joskus on ollut toisin. Muistin elävästi, millaisia houkutuksia, lupauksia, toiveita ja unelmia nuo hyllyissään pötköttävät pullonhenget sisälsivät nuoruusvuosina. Niillä ensimmäisillä risteilyillä, kun ei ollut ikää ostaa mitään, mutta toiveita että joku ostaisi. Että kokisi jotain, mitä ei ollut ennen kokenut, tai kokisi syvemmin sen, mikä oli jo tuttua. Harvoinhan ne kännit kovin ekstaattisia olivat, poislukien aivan ensimmäiset. Kaikenlaista hassua silti sattui ja kaverin hiuksia pideltiin, jos kohta omiakin sai joskus joku pidellä.

Olisiko meillä ollut aivan yhtä hauskaa ilman viinaa? Melkein ainakin, luulen, jos olisi ollut jokin toinen tekosyy riehaantua, juosta tuulessa ja tanssia sateessa. Tai edes tanssilattialla. Moni vain uskoo turhaan, ettei uskalla ja että alkoholin vaikutuksen alaisena uskaltaa. Onhan alkoholilla joitakin todennettuja vaikutuksia aivokemiaan, mutta ei niin suuria, etteikö sitä voisi sanoa myös tekosyyksi. Käytetty tekosyy se joka tapauksessa on. Minulle jäävesi ajaa hyvinkin saman asia, jos on muuten lupa pitää hauskaa. Kesän 1990 jälkeen sekin tuli sitten maksulliseksi KY:llä ja olen varma, että juuri minun takiani.

Ruotsinlaivojen tax free ei enää ole se ensimmäinen paikka, josta suomalainen rahtaa halvan viinansa. Virosta saa tilata huomattavasti suuremmat määrät, eikä tarvitse edes lähteä itse reissuun. Sen kun satamasta hakee. Alkoholirajoitteisuuteni kuva syvenee, kun kerron, ettei meillä juoda olutta oikeastaan lainkaan, eikä siidereitäkään sen kummemmin. Häätkin ehtivät jo mennä. Alkoholipolitiikan kipuisat kysymykset eivät talouttamme juuri koske, vaikka niiden pitäisi tuttuja ollakin: olemme kuitenkin aloittaneet uramme ennen itsepalvelualkoja. Minä tosin muistan vain hämärästi, millaista oli pyytää juomansa tiskin yli. Kyllä se pelotti.

Ruotsinlaivat joutuvat etsimään shoppailijansa pääosin muilla keinoin kuin myymällä halpaa alkoholia. Viinikulttuuria on viritelty Suomeen, ja kaipa se jossain määrin on juurtunutkin. Ymmärrän viinien päälle sen verran, että tanniinit eivät ole minun juttuni, jotkut italialaiset rypäleet sen sijaan kyllä. Vaan ei tullut viime reissulta ostettua viinejäkään. Mitä siis mahtoi olla esimerkkihenkilömme ostoskorissa? Jännitys tiivistyy.

Kosmetiikkaa, ennen kaikkea kosmetiikkaa. Kersat mankuivat kindermunansa, mutta aikuisväestön naisjaosto halusi vain kosmetiikkaa. En usko kalliisiin erikoistuotteisiin sinänsä, vaikka niissä olisi majavan istukkaa ja joutsenen kantasoluja platinan ja kultahippujen seassa. Hauskaa olla pittää, tuoksua hyvältä tai olla ainakin hassu nimi. Ostin jasmiinintuoksuista vartalovoidetta ja naamarasvaa nimeltä Hope in a jar. Kuolemantutkija tietää, ettei toivoa ole, mutta yövoidetta on.

Ehtoopuolella lienee ruotsinlaivojenkin taru, ainakin sellaisina kuin olemme oppineet ne tuntemaan. Miten uudistua, kun asiakaskunta kaikkoaa, samoin keinot houkutella uusia asiakkaita? Ryhtyminen ylellisiksi risteilyelämyksiksi ei näillä vesillä ja noilla laivoilla oikein onnistu. Ekologiselta kannalta laivat eivät liene voittajan valinta, onko joku sitten laskenut, miten paljon huonompi kuin lentää jonnekin kauemmas.

Matkailuun on niin monta lähestymistapaa. On varmaan temperamentti-, eikä ainoastaan ikäkysymys, että minä matkustan mielelläni paikkoihin joissa olen jo käynyt. Voisin hyvin kiertää lopun ikäni rundia Tukholma – Lontoo – Berliini – Rooma, pienin lisäyksin ja poikkeuksin. Amsterdam, okei joo. Pitäisin kuulemma Pariisista ja joskus voisin käydä Yhdysvalloissakin. Siinä se, ei kaksista eksotiikkaa. Moni näkee asian toisin, ja pitää inhoamiani Momondo-mainoksia oikein houkuttelevina. Sitten on vielä oikein travellerit erikseen, sehän on ulkoministeriön työtä auttaa epäonniset matkalaiset kotiin eikö vain. Ja mitä siitä, jos tuomisina on kolera, punatauti ja tuperkkeli… vaikka on ruokamyrkytys tullut ruotsinlaivan bufeestakin.

Kuten prof. emeritus Yrjö Kaukiainen aikanaan usein muistutti, merenkulku on ihmiskunnan historiassa ollut pitkään nopein ja tehokkain liikkumismuoto. Vasta rautatiet tekivät maitse tapahtuvista kuljetuksista kilpailukykyisiä. Lentoliikenne mullisti ihmisten, mutta ei niinkään tavaroiden kuljetuksen. Edelleenkään emme vie autojamme Pohjoismaiden eteläosiin lentäen, kyllä siihen laiva tarvitaan tai hankala Itämeren kierto. Muinaisten merenkävijöiden tunnelmiin on silti vaikea päästä “talolaivoissa”, kuten esikoisen aikanaan laivat nimesi ja joka sana on perheessämme edelleen aktiivikäytössä. Oman elämän nostalgiaa niissä voi kyllä kokea. Mutta kun menetän uskoni ryppyvoiteisiinkin, mitä minä enää laivoilta ostan?

Advertisements
This entry was posted in alkoholi, historia, ikääntyminen, kulutus, kuolema, lapset, talous, yliopisto. Bookmark the permalink.

One Response to Ruotsinlaivalla, osa 3: Ostokset

  1. Pingback: Kulutusjuhla » Viiniä vai kosmetiikkaa ruotsinlaivalta?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s