Ruotsinlaivalla, osa 2: Tukholmassa

Tukholma ei kuulemma ole Ruotsi, sen enempää kuin Helsinki on Suomi tai New York Yhdysvallat. Tämähän ei tietenkään ole mikään este näissä kaupungeissa hengaamiselle saati viihtymiselle. Minä pidän Tukholmasta, vaikken voi sanoa varsinaisesti tuntevani kaupunkia, enhän ole asunut siellä enkä edes viettänyt kovin montaa yötä. Monella kollegalla on ollut asiaa sikäläisiin arkistoihin, valitettavasti minulla toistaiseksi ei.

Suomalaisten kaupunkikulttuuriaktiivien lempikaupunki tuntuu olevan Berliini, mutta hajaääniä saa myös Tukholma. Helsingin Kalliota verrataan välillä Södermalmiin, noin esimerkiksi. Minulle kiinnostavampaa pitkäaikaisena kontulalaisena oli käynti Rinkebyssä. Hiljaista oli, en nyt sitten tiedä mitä olisi pitänyt nähdä. Ihmiset elävät lähiöissä elämäänsä, ei se turistille avaudu.

Työn puolesta on tullut käytyä muutamalla tukholmalaisella hautausmaalla. (Rakastan tunnelbanaa, sekin vielä.) Eroja suomalaisiin löytyi jonkin verran, esimerkiksi sana “familjegrav” tuntuu olevan Ruotsissa suuremmassa suosiossa kuin Suomessa. Saman huomasi myös Tornionjokilaaksossa, ei se tukholmalaisten juttu ole. Kaiverruksissa ja kuva-aiheissa oli myös jonkin verran eroa, mutta eivät pohjoismaiset kuolemankulttuurit lopulta hirveästi eroa toisistaan.

Eniten on tietysti tullut hengattua Sergelin torin nurkilla ja vanhassa kaupungissa. Kun on liikkeellä pienten lasten kanssa tai ei ole erityistä inspiraatiota etsiä sen kummempia virikkeitä, jää kaupungin katselu ns. varmoihin nakkeihin. Shoppailu vaatii oman mielentilansa ja rahaakin. Kun 1980-luvulla aloittelin tukholmankäyntiäni, Ruotsista sai vielä moniakin asioita, varsinkin vaatteita, joita Suomessa ei juuri nähnyt. Sittemmin sikäläiset kauppaketjut ovat tehneet maihinnousun Suomeen ja muutenkin maiden cooliusero on tasoittunut. Ei Tukholmaan ole pakko mennä trendejä haistelemaan. Ja moni menee samalla vaivalla paljon kauemmaksi.

Elämäntapakin tuppaa muuttumaan iän myötä. Se vähä mitä muotia olen koskaan seurannut on vaihtunut ruoasta nautiskeluun. Nykyään ei sitten jaksa erityisesti senkään perässä juosta, eikä varsinkaan sisustaa. Muistelen haikeana aikoja, jolloin ainakin tuntui, että oli vielä tilaa kipoille ja kupeille ja ehkä jopa kirjoille. Drottninggatanillakin on jo muutama kiva divari. Monesti olen keväisin tuonut ruukussa kasvavia sipulikukkia. Muuten en raahaisi mitään niin hankalaa, mutta kirjopikari- eli kungsängsliljat ovat suosikkejani eikä niitä juuri Suomesta saa. Eläköön edelleen se pieni ero.

Lasten kanssa on käyty Skansenia ristiin rastiin ja muutama museokin siellä. Gröna Lund on vielä korkkaamatta, eläintarha ei. Museothan ovat matkailussa temperamenttikysymys, joku välttää niitä henkeen ja vereen ja joku ei tyydyty alle neljästä päivässä. Hauskin on minusta ollut Hallwylska, jonne tuli tosiaankin mentyä yksin. Hieman eksentrinen kotimuseo ei ehkä kaikille avaudu (sic).

En ole mikään ihmistenkatselija, mutta tuleehan Tukholmassa joskus hieman maalaisserkkumainen olo. Ihmiset ovat pitempiä, jotenkin tyylikkäämpiä ja tietysti kuin kotonaan paikassa, jossa minä en voi sitä olla. Paitsi yhden asusteen kanssa elämä on helppoa ja ihanaa. Se ei todellakaan ole klisee, että Ruotsissa vauvan kanssa on helppoa liikkua. Miehet, joiden tyylikkyysaste Suomessa tarkoittaisi sitä, etteivät he edes näe lastenvaunuja, antavat Tukholmassa tietä sangen huolellisesti. Ja lattepappoja riittää bongattavaksi asti. Myyjät hymyilevät kaupoissa, vaikkei Tukholma mikään Rooma ole (blondin pikkupojan kanssa matkustaminen on siellä jo hämmentävää).

En nyt väittäisi, että Suomessa vihataan lapsia ja muualla ei, mutta vanhempana sitä tuntee saavansa hieman enemmän arvostusta ja apuja. Liekö tämä sitten turistin harhaluulo. Asialla on tietysti kääntöpuolensa, ulvoin näet naurusta ja tuttuuden tunteesta lukiessani Knausgårdin Min kampista kuvausta sikäläisestä vauvamuskarista eli babyrytmikistä. Rajansa kaikella, ainakin meidän suomalais- ja norjalaisjunttien mielestä.

Ruotsi on muuttunut jo minun elinaikanani, ja maalla on pitkä historiansa läsnä pääkaupungissakin. Vanha kaupunki on melkoinen turistirysä, mutta jos on juuri menossa jokin asiallinen tv-sarja tai kirjakokemus, on mahdollista fiilistellä suurvalta-aikaa tai vanhempaakin. Viikingit purjehtimassa Mälarilta idänretkille… joopa joo. Tässäkin suhteessa huomaan, miten paljon Ruotsia on vielä näkemättä.

Haluaisin kyllä asua joskus Tukholmassa, edes jonkin aikaa. Miten ja kenen rahoilla, se on toinen juttu. Käytyä tulee kuitenkin vielä lukuisia kertoja, koska siellä osaa jonkin verran liikkua ja ruotsinlaivat vievät sinne näppärästi ja melko edullisesti. Muuallakin Ruotsissa haluaisin toki kierrellä. Se vain on jännää, miten tuon monelle niin tärkeän shoppailun suhteen muuttuvat elämäntilanteet näkyvät niin selvästi. Seuraavaksi kulutustutkinkin omaa ostoskäyttäytymistäni, jälleen laivalla.

Advertisements
This entry was posted in hautausmaa, historia, ikääntyminen, käytöstavat, kirjallisuus, kulutus, lapset, matkailu, naiseus, tutkimus. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s