Ruotsinlaivalla, osa 1: Matka ja toiminnot

Otsikko herättänee mielikuvia monissa lukijoissa – hieman samaan tapaan kuin “naistentansseissa” tai “yleisessä saunassa”. Useimmilla on jonkinlainen kokemus Helsingistä ja Turusta Ruotsinmaalle seilaavista paateista. Nykyään on olemassa myös tallinnanlaivoja, mutta meidän 1970-luvun alussa ja sitä ennen syntyneiden kokemuksessa ne eivät varsinaisesti kuulu ruotsinlaivojen myyttiseen maailmaan. Toiminnot tietysti ovat suurelta osin samat. Viime vuosina varustamot ovat olleet kriisissä, koska ihmisillä on yhä useammin varaa matkustaa kauemmaksikin. Epäilen lisäksi, että sukuloimisen tarve Ruotsiin muuttaneiden perheenjäsenten luokse on vähentynyt. Erityisen ekologistahan laivamatkailu ei myöskään ole, mutta eipä ole “Thaimaaseen” lentäminenkään.

Jostain syystä lapsuudenperheessäni ei laivamatkailu tullut kysymykseen. Josko vanhemmillani ei vain ollut mitään asiaa Ruotsiin, tai sitten laivamatkailu miellettiin eri ihmisten puuhaksi. Viinalla läträämisestä laivat olivat kyllä kuuluisia jo 1960-luvulla – siksikö ei perhettä ollut tarpeen niille viedä. Löysin kerran silloisen asunnon vinttikomerosta muutaman 60-luvun Jallun, joiden kuva- ja tekstimateriaali ei nykyään järkyttäisi ketään. Maailmankuva sen sijaan oli kiehtova. Tarina tyttöjen lentopallojoukkueen (!) hyttiinsä ulosteidensa keskelle sammuvasta valmentajasta jäi mieleen, vaikka lehdet ikävä kyllä katosivat myöhemmissä muutoissa.

Joskus tutkijakaan ei havaitse asioita kovin varhain, käsitin nimittäin tänä aamuna Viking Gabriellan hytissä pötkötellessäni, millainen klangi “punaisilla” ja “valkoisilla” laivoilla on suomalaisille aikanaan ollut. Nythän Silja on osa Tallinkin konsernia ja Viking Line on edelleen ahvenanmaalainen. Mikä on mielikuva kummastakin, varman vaihtelee. Lapsuudessani Viikkaria pidettiin hieman rahvaan laivana ja sitä mm. kutsuttiin “ketsupiksi”. Jos joku vielä muistaa, että ketsuppia ei fiksu ihminen ruokaansa lisännyt. Mennyt maailma.

Olin 15-vuotias ja ysiluokan luokkaretkellä, kun ensi kertaa tutustuin Viking Linen punaiseen laivaan. Muistaakseni kyseessä oli vieläkin liikennöivä m/s Mariella. (Takaisin tultiin laivan korjausten vuoksi m/s Sally II:lla, josta sittemmin tehtiin Estonia. Kaikkea sitä on koettu.) Koulukaverini eivät olleet hurjimmasta päästä, ja vaikka osa meistä taisi saada viinaakin hankittua vai oliko peräti maista tuotuna, suurempia törttöilyjä en tähän hätään muista. Olin sen verran varhaiskypsä, että kun kakarat heitettiin yön tullen ulos diskosta, käsi ei käynyt kohdallani, mutta en minä osannut siellä itsekseni hytkyä. Myöhemminkään en ole pitänyt tätä osaa laivakokemuksesta keskeisimpänä.

Jotkut villimmät pääsivät henkilökunnan puolelle bileisiin. Tämähän se on monelle oleellinen ruotsinlaivakokemus, tai yleisemmin seksi. Kaverit tosin vakuuttivat, että ei siellä pahemmin edes pussailtu, mutta aika monella on kiihkeämpiä muistoja laivojen kapeilta lavereilta. Ulkomaalaisiakin on ehkä kokeiltu. Sisko ja sen veli – tv-sarjassa siskon raskausepäily liittyi kohtaamiseen muusikon kanssa, joka “soitti rumpukoneita ruotsinlaivalla”. Jostain syystä minulta on mennyt ohi ainakin uusien kumppaneiden löytäminen tässä ympäristössä ja olemassa olevienkin kanssa – no, katso kohta kapeat laverit. Vasta elintason kohoaminen tilavampiin hytteihin on muuttanut asiaa.

Mitäkö minä sitten olen laivoilla tehnyt, kun ne ovat tuottaneet niin merkittävän kokemuksen että ihan blogata täytyy? Seura on tietenkin ollut tärkeää. Ysiluokan risteily, abiristeily, opiskelijaristeilyt, muuten vain hyvässä seurassa tehdyt reissut. Jos on pitänyt lähteä jonnekin, vähällä rahalla ja kuvitella jopa säästävänsä tax freessa, on rannikon asukkaille usein ollut yksinkertaisinta varata matka Tukholmaan. Lasten kanssa ne ovat kätevä ja selkeä tapa tehdä ainakin pieni matka. Eivätkä ne laivalta ainakaan karkaa ja todennäköisesti löytyy tekemistä ja muita lapsia. Ruotsinlaiva on näppärä paketti, jossa on, jos ei jokaiselle jotakin niin aika monelle edes hiukan kosketuspintaa.

Minä olen laivoilla muun muassa syönyt. Eivät ne laivojen alacartet nyt niin ihmeellisiä ole, mutta buffet on monesti ollut ihan vitsikäs kokemus. Hassua ajatella, miten sitä nuorena käyttäytyi kuin ei olisi ennen ruokaa nähnyt. Lajien moninaisuus aiheutti melkoisen feeding frenzyn. Jotkut kasasivat kuorimattomia katkarapuja vuoren verran ja näpräsivät auki ne kaikki, toiset vetivät paistia kuin eivät olisi lihaa juuri aiemmin saaneet. Toissailtainen kaviaarileipäni kuulemma korvasi koko reissun, ainakin mieheni mukaan. Omat lapseni ovat niin tottuneet, että nappaavat pari nakkia ja lähtevät sitten pelaamaan. Evoluutio on ihana asia.

Pelaaminen on yksi mahdollinen ajankäytön muoto, joka ei tosin minua ole koskaan hirveästi huvittanut. Muutama kolikko menee automaatteihin, varsinaiset uhkapelit ovat tuntematon suure. Viime reissulla jäin voitolle jassossa, mikä kyllä lämmittää. Pikkulapsille on leikkihuoneet ja vähän isommille erilaiset pelilaitteet, ilmakiekko on kivaa. Lisäksi konsolipelifirmat tekevät promoa antamalla kakaroiden pelata uusimpia pelejä ilmaiseksi (kiitos, kiitos, kiitos, nimimerkki väsynyt äiti).

Viinanjuonti ja yleinen rellestäminen ovat nekin tietysti mahdollisia ajanvietteitä. Kaikenlaista muutakin on ihmisille yritetty tarjota, mutta minun pirtaani ne ovat kuitenkin vain vaihtoehtoja ja aika teennäisiä sellaisia. Enkä nyt tarkoita, että kovin ekstaattisia ryyppäjäisiä olisin laivalla viettänyt enää pariinkymmeneen vuoteen. Ei sellaista jaksa ja olen aina ollut aika varovainen ottamaan vieraassa ympäristössä. Mutta eivät kylpylät ja musiikkiesitykset ja viininmaistajaiset ja tanssit ja bingot ja karaoket ja sirkukset ja ties mitkä ole kovin luontevia yhdistää kuitenkin melko lyhyeen piipahdukseen laivalla. Shoppailusta enemmän juttusarjan kolmannessa osassa. (Kyllä, tätä riittää.) Kun siellä Tukholman kaupungissakin haluaisi ehtiä ja jaksaa käydä niin ei hirveässä darrassa jaksa olla. Urheimmat tietysti ovat nuoruusvuosinaan vetäneet koko reissun pienessä tai isommassa kaasussa, mutta ne tarinat saavat muut kertoa. (Nynny olen tai lopulta aika järkevä.)

Hauskimmat laivamuistot liittyvät itse asiassa sittenkin tallinnanlaivoihin. Tosin näiltä reissuilta ei tullut laivalta kaupunkiin lähdettyä. Pari kertaa on oltu Radio Rock -risteilyllä, ja niillä on sen verran ihan oikeaa ohjelmaa ettei tarvitse miettiä, mitä sitä tekisi tai jättäisi tekemättä laivalla ollessaan. Ja seurakin on keskiverto laivayleisöä tasalaatuisempaa ja myös rauhallisempaa, mitä ei tietysti moni usko. Vaikken olekaan sitä yllä mainitun lentopallovalmentajan henkistä sukulaista omin silmin laivalla nähnyt, niin onhan sitä kaikenlaista. Tällä viikolla tosin lasten hiihtolomat siistivät porukkaa ja muutenkin meno on minunkin aikanani rauhoittunut. Useimmat tosiaan haluavat käydä siellä Tukholmassa. Mistä seuraavassa osassa pikimmiten.

Advertisements
This entry was posted in alkoholi, historia, käytöstavat, lapset, luokka, matkailu, musiikki, perhe, politiikka. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s