Ne on pieniä niin vähän aikaa

Pikkuvauva kasvaa ja kehittyy sellaista vauhtia, että melkein päivässäkin tapahtuu silmin nähtäviä muutoksia. Rimpula nyytti muuttuu pulskaksi pötkyläksi ja epäilevä tuijotus oikeiksi ilmeiksi. Kehitys kehittyy, kuten sen pitääkin. Ei ketään meistä ole tänne luotu samanlaisina pysymään. Sarjakuvataiteilija Franquinin Mustat sivut-albumissa oli aika kamala strippi bonsaipuiden kasvattajasta, jonka lapsetkin olivat typistettyjä ja vääntyneitä…

Siksi onkin hämmentävää ja vaivaannuttavaa kuulla sivullisten huokailuja siitä, miten nopeasti lapset kasvavat. Hitaasti kasvaminen kun olisi mahdollisesti jopa lääketieteellinen ongelma. Meidän perheeseen tuppaa syntymään melko terveitä ja rauhallisia lapsia, mutta monen vanhemman kokemukset ovat sellaisia, että päivääkään vaihtaisi pois. Huutoa, valvomista, lääkärissä ramppaamista. Ajatus, että taas se on yhden päivän vanhempi on helpottava, ei surullinen.

Lapsen kasvamisen nautintoa on ihana seurata. Löytyvät kädet, ääni, jalat, liikkuminen, puhe. Synttäreitä aletaan odottaa muutenkin kuin vain lahjojen ja kakun toivossa. On hienoa tulla isoksi. Huvipuistossa pääsee ehkä uusiin laitteisiin, jos maaginen pituusraja on saavutettu. Pääsee kouluun, luokalta toiselle ja jossain vaiheessa alkavat häämöttää aikuisuuteen valmistavat ikärajat. Lapsuudessa voi olla hyviä puolia teininkin mielestä, mutta yleisesti suunta on eteenpäin.

Menneen haikailu on vanhusten puuhaa. Tai ehkä se haikein haikeus tapahtuu keski-iässä, kun kaikesta pitää alkaa luopua, eikä se vielä ole tullut tavaksi. Kun ei enää voi sitä eikä tätä. Tunnistan itsekin tämän piirteen, vaikka nuorin lapseni on vielä pikkuvauva. Että tässä se nyt oli. Todellisuudessa en edes haikaile menneitä muuten kuin satunnaisesti: olisinpa pitänyt enemmän hauskaa ja kokenut asioita esimerkiksi nuorena. Lapsista olen nauttinut jo ihan tapahtumahetkellä, joten katumukseen ei siinä suhteessa ole syytä.

Pikemminkin kyse on ahneudesta. Tämä on kivaa, tätä pitäisi saada lisää ja aina vain. Voisi tietysti ottaa hieman laajemman näkökulman: moni ei koe oman lapsen vauvavaihetta koskaan, eikä ainakaan kolmea kertaa. Jotkut tietysti vielä useammin. Kyse on myös siitä, että vauvan hoitaminen tarkoittaa suhteellista nuoruutta ja elämässä kiinni olemista. Kun se on kerta kaikkiaan loppu, häämöttää kuolema taas vähän lähempänä. (Näin eivät varmaan ole kokeneet ne, joiden lapsentekoikä on ollut alle kolmekymppisenä. Tai mistä minä tiedän.)

Ja oleellisinta on kuitenkin se, että eivät lapset ole täällä meitä vanhempia varten. Eivät meidän lapsistamme mahdollisesti saamamme ilo ja tyydytys ole oleellisia muuten kuin sen kannalta, että jaksamme hoitaa niitä kunnolla. Kahlil Gibrania ei tarvitse sietää tämän enempää, mutta toden totta “sinun lapsesi eivät ole sinun” vaan me olemme olemassa lapsiamme varten. Kunnes he eivät enää tarvitse meitä, eivät todella tai ainakaan heidän ei pitäisi, koko aikaa ja kaikin tavoin.

Painin pitkään tuon otsikon ajatuksen kanssa. Että pitäisikö minun tehdä jotain toisin, kokea toisin, kadunko vielä jos en tee. Sitten tajusin, että ei siitä ole lapselle haittaa jos ei hyötyäkään, jos vanhempi elää hetkessä eikä koe niin jumalattomasti koko ajan. Ja joka tapauksessa tuo tunne on sen ajan murhe, en minä sille nyt voi sitä enkä tätä. Kuten lapsen jokainen kehitysvaihe on olemassa sen hetkisiä tarpeita varten, toimin minäkin nyt tässä hetkessä, en pedatakseni onnea joskus. Ainakaan itselleni, ehkä lapselleni. Jos joku mummu katuu sitä, miten lapsensa aikanaan hoiti, se ei ole minun murheeni eikä minua velvoita. Suosittelen samaa suhtautumista muuten moniin muihinkin lapsijuttuihin… ne on ne, me ollaan me, juuri nyt.

Advertisements
This entry was posted in ikääntyminen, koulu, kuolema, lapset, perhe, tunteet. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s