Terveellisiä vainoharhoja

En ole ehkä se kaikkein taistelevin vallankumouksen pikku soturi (tähän sellainen hymiö), mutta joskus kapitalismikritiikki on minustakin paikallaan ja avuksi maailman hahmottamisessa. Kutsun kapitalismikritiikiksi kaikkea epäilystä kaupallisten ja muidenkin toimijoiden vilpittömiä tarkoitusperiä kohtaan – ken tästä jutusta etsii korkealentoisempia teorioita, etsii turhaan.

Muuan tuntemani henkilö poltti taannoin päreensä sanomalehden ääressä. Juttu käsitteli terveitä elämäntapoja ja niiden tunnusmerkkejä. Kuka on hyvässä kunnossa ja kenellä on liikaa rasvaa kropassaan. Aika utopistisiltahan tuon kuntovalmentajan käsitykset tuntuivat, siitä olimme yhtä mieltä. Mutta on vain luonnollista, että jos ihmisen kauppatavarat tässä maailmassa ovat rasvaprosenttia vähentävä treeni ja ruokavalio, hän yrittää uskotella kaikille, että niitä nimenomaan tarvitaan.

Terveyden ja elämäntapojen suhteen olen muutenkin tullut melko varovaiseksi. Pyyteetöntä valistusta ja ihmisten auttamista tapaa yllättävän harvoin, jos ottaa reilusti paranoidin asenteen. Itsekin tuossa taannoin esitin epäilyni siitä, että hedelmällisyysvalistuksen yksi tavoite olisi saada ihmiset hyödyntämään alan ammattilaisten palveluita. Erilaisilla ruokavalioilla myydään vähintään kirjoja, joskus myös kursseja ja varsinkin ravinnon korvikkeita ja lisäravinteita. Juuri sinun kuntosi kohentava jumppa edullisesti nyt meidän kuntokeskuksissamme. Julkishallinnon edustajien motkotus on vähemmän ilmeistä, mutta oman olemassaolon oikeutus heilläkin on taustalla tavoitteena. Eihän siitä mitään tulisi, että virallinen ja palkkaa nauttiva asiantuntija ei tuntisikaan asiaa.

Markkinointia ja mainontaa on joka puolella. Vain erottumalla joukosta pärjää, joten nostetaanpa esille ne ällistyttävimmät tutkimustulokset… usein tuntuu, että tutkijan kannattaa tehdä tämä itse, koska viimeistään toimittaja tekee niin eikä välttämättä ymmärrä hittojakaan itse asiasta, joten virheen mahdollisuus on jo sangen suuri. Tiede sinänsä sopii huonosti tällaiseen maailmaan, koska se ei aina anna kovin varmoja tuloksia. Savolaismallinen “suattaapa olla hyvinnii”-tyyppinen argumentointi on usein parasta, mihin rehellisesti sanoen voidaan venyä. Rehellisesti sanoen, siis. Ainahan näppärä mediatoimija kohututkimuksen vääntää vaikka mistä.

Joskus erilaiset hämmentämispyrkimykset eivät ole näin ilmeisiä. Luomalla yleistä epävarmuutta voidaan kaupata paljon laajempaa kirjoa hyödykkeitä (tai turhakkeita) kuin puuttumalla vain yhteen asiaan, kuten vartalon koostumukseen. Huonot talousuutiset saavat ihmiset ehkä vähäksi aikaa säästämään, mutta yleisen kurjuuden kauppaaminen tuottaa nähdäkseni myös kulutustarpeita. Vanhemmuuden teema on viime aikoina taas pyörinyt mielessä, ja miten vähällä ostamisella pikkuvauvan hoidosta oikeasti selviää… tätä tietoa et tosin juuri mistään löydä. Et kyllä sitä hukassa olevaa vanhemmuuttakaan. Rajuimmillaan epävarmuuden luominen liittyy yhteiskunnallisiin valtapyrkimyksiin. Jos ongelmaa ei ole, se keksitään ja aina joku haluaa uskoa. Valehtelemalla voi päästä jopa eduskuntaan ja edemmäs, kun sinnikkäästi yrittää.

Osa “vaihtoehtoista totuutta” saarnaavista on tietenkin rehellisiä hulluja. Jos äänet käskee niin ne käskee. Osalle taas on tärkeää kuulua johonkin salaseuraan, jonka turinoista sitten on jänskää hihkua parhaita paloja ulkomaailmaan. (Tästä ks. periaatteessa edellinenkin teksti.) Näkisin kuitenkin, että suurin osa villiäkin vaihtoehtoa tarjoavista yrittää vain elättää itsensä ja mahdollisen perheensä. Kirkasotsaisin valistajakin yrittää yleensä myydä jotakin. Niin se tässä maailmassa menee, eikä siinä ole sinänsä mitään pahaa. Tuntuu vain, että paljon mainotun (!) medialukutaidon lisäksi ihmisten olisi syytä opetella markkinalukutaito. Eli pitäisi muistaa esittää kysymys: “Mitä tässä ollaan myymässä?” Osa blogisteista tekee tätä aivan avoimestikin, ainakin vaate- ja elintarvikepuolella, elleivät ole suorastaan itseään kaupalla. Historia ja kuolema ovat aloja, joissa ilmaisnäytteitä jaellaan harvemmin.

Tällaisia kirjoiteltuaan on blogistin syytä avautua omista motiiveistaan. No. Aloitin blogikirjoittelun lähinnä itsetehostuksen tarpeesta, mutta sittemmin arvelin saavani lisää ääniä vaaleissa, jos olisi esillä netissä. Politiikan jätettyäni olen yrittänyt esiintyä oman alani asiantuntijana, jotta voisin esiintyä oman alani asiantuntijana. Tämän seurauksena joku saattaa joskus ostaa kirjoittamani kirjan, mutta todennäköisempi seuraus on apurahojen suunnalla. Josko lautakunnissa näitä jorinoita luetaan, mutta jos sattuisin olemaan jonkun mielestä ns. household name niin eihän siitä haittaa ole. (Tuskinpa vain olen.) Suuri osa kirjoituksistani menee kuitenkin edelleen tuonne “äänet käskee”-puolelle – kun huvittaa kirjoittaa niin sitten kirjoitetaan. Ehkä joku kaveri lukee ja tykkää Facebookissa.

***

Kiitos inspiraatiosta Panu Höglundille.

Advertisements
This entry was posted in media, politiikka, talous, terveys, tutkimusrahoitus. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s