Tieteen ja taiteen kritiikki – kateutta kaikki vaan

Himasesta ja Cheekistä on jo jonkin verran kirjoitettu, mutta tutkijan todellisuudesta ei vielä tarpeeksi. Kerronpa siis, millaista elämä jatkuvassa kritiikissä on, ja miten olen oppinut rakastamaan sitä. Paitsi että en – hylätty artikkeli- tai kirjaehdotus, apurahahakemus tai konferenssiesitelmä korpeaa aina. Sitä kun haluaisi päästä tekemään töitään ja joku väittää että meillä olisi tulostavoitteitakin.

Herkkien taiteilijoiden tilanne on tietenkin (?) erilainen kuin ammattitutkijoiden, joille tiedeyhteisö on paitsi työympäristö myös työväline. Palaute teksteistä on luettava huolella, koska oletusarvona on, että sen antajaksi on valittu joku relevantti henkilö. Hänen sanomisillaan on väliä, vaikka olisi eri mieltäkin. Kahden refereelukijan käyttäminen tuo monipuolisuutta näkemyksiin, mahdollisimman tarkka anonymisointi taas yrittää varmistaa, että tekstiä ei arvioida pelkästään pärstäkertoimen mukaan. Pienessä maassa ja/tai pienissä tutkijapiireissä on tietysti vaikeaa peittää kirjoittajan henkilöllisyyttä täysin, mutta ihanne mikä ihanne.

Minulla on enimmäkseen käynyt mieletön tsägä hakemusteni kanssa, rahoitusputki on ollut kiitettävän katkeamaton ja olen vieläpä saanut tutkia mieluisia tai jopa ikiomia aiheita. Voisin uhota tehneeni ihan mielettömästi töitä ja uhranneeni sitä ja tätä, mutta tuskinpa enempää kuin vähemmän onnekas tutkija. Joitakin aihepiirejä vain rahoitetaan, eikä aina niitä arvattavimpia. Vai kuka olisi uskonut, että suomalaisen kuoleman tutkiminen olisi niin kiinnostavaa muidenkin kuin parin friikin mielestä?

Sikäli minun on vaikeaa ymmärtää erään lahtelaisen elintasoräppärin valitusta, kun kaikki eivät arvosta ja ymmärrä. Entäs sitten? Mitä se vaikuttaa artistin toimeentuloon, pikemminkin tämä nurinkurinen kansa rakastaa kaikkia joita joku vaivautuu vähän haukkkumaan. Tai ehkä juuri siksi pitää tiristää äidin kyyneleet mukaan – että tulisi väärinymmärretty nerous selväksi. En tiedä, kun minua ei ole hirveästi haukuttu koskaan. Tai no aina joku innokas ohjeistaja ja korrehtuurilukija löytää tiensä sähköpostiin. Pitää vain osata erottaa, kenestä itseensä ottaa.

Tutkijalle on tietysti jonkinlainen meriitti sekin, että joku sekopää intoutuu uhkaamaan vähän tappaa. Tuskin olemme useinkaan todellisessa vaarassa, mutta paikan päällekin on joskus tultu. Näille “kriitikoille” on yhteistä se, että tutkijan heikot lähdeviitteet tuskin heidän sydäntäään kouraisevat, vaan ongelmana on lähinnä Korkeajännitys-tasoisen “isänmaallisuuden” ja naiivien sankarimyyttien kyseenalaistaminen. Itse kirjan lukeminen auttaisi usein tuskaan, mutta siihen asti harvemmin on kykyä tai halua. Tai jos on, keskitytään huolellisesti omaan lempikeppihevoseen ja etsimään vihjeitä kirjoittajan salaisesta agendasta häpäistä veteraanit. Sehän tässä ainoana syynä onkin ammattiaan harjoittaa.

Kuten lienee käynyt selväksi, arvostan yhdenlaista kritiikkiä hieman enemmän kuin toisenlaista. Ja miksi en arvostaisi. Toisesta riippuu leipä, toisesta lähinnä se, pitääkö vaihtaa yhteystiedot salaisiksi – ja tämäkin lähinnä siksi, jos joku tosissaan rupeaa soittelemaan. Harvemmin sellaista tapahtuu. Niin paljon kuin tiedeyhteisö parjaa itseään ja antaa parjata itseään, se kuitenkin parhaimmillaan toimii. Eikä kaunaa kannata kantaa. Esimerkiksi kirja-arvioita tekemän otetaan mieluusti saman alan asiantuntija, joka taas todennäköisesti on kirjoittajalle ainakin hyvänpäivän tuttu ja mahdollinen tuleva yhteistyökumppani. Tässä suhteessa eroa on vaikkapa musiikkikriitikoihin, jotka harvemmin alkavat tehdä levyä aiemmin arvioimansa artistin kanssa.

Hyvä kirja-arviohan lähenee esseetä: se ei ole vain kuvaus kirjan sisällöstä, vaan analyysi siitä, pääseekö kirjoittaja asettamiinsa tavoitteisiin ja miten kirja suhteutuu muuhun saman alan tutkimukseen. Ja mikäpä ettei, olisiko tutkimuksen voinut tehdä paremmin. Lopulta sitä tulee aika vähän mietittyä, mitä kollega mahtaa kritiikistä ajatella, kun alkaa ajatella asioita ihan tosissaan. Sittenhän sen näkee. Useimmat puhuvat minulle vielä ja minä heille.

Pekka Himasen ongelmaa minä vain en ymmärrä. Käsittääkseni hänellä ei ole sen kummempia suunnitelmia tehdä yhteistyötä suomalaisten yhteiskuntatieteilijöiden tms. kanssa, joten mitäpä häntä hetkauttaa, mitä he (me) sanovat. Kaverit Saarinen ja Castells ovat edelleen hänen puolellaan, eikä suomalainen kohu yleensä ulkomaille asti kuulu. Kuten Cheekillä, Himasellakin matka pankkiin on edelleen iloisehko.

Kenties tällä on jotain tekemistä sen kanssa, mikä tutkijan todellinen työväline on. Tavallisella tutkijalla se on toistamasta päästyäni toistama tiedeyhteisö. Taiteilijalla ja yhden sortin huippututkijalla se on julkisuus. Toisin kuin suuri yleisö tuntuu uskovan, suurin osa tutkijoista ei tee tutkimuksiaan julkisuuden toivossa eikä pelossa. Mediaan mennään kun kysytään, ja yritetään antaa mahdollisimman oikeaa tietoa, niin hyvin kuin jotkut toimittajat sitä osaavatkin vältellä. Itse työn motiivina on kuitenkin se itse, ja puolueeton tutkimusrahoitus antaa tähän ainakin jonkinlaisen mahdollisuuden. Kirjamyynnillä ei kukaan tieteenharjoittaja elä, ja popularisointikaan harvoin tuottaa kaksisesti. Julkisuudessa ei siis erikseen kannata rypeä, ellei siitä suorastaan nauti.

Juuri tästä syystä Himasen rahoituskuvioista on pidetty niin paljon meteliä. Että pitääkö tutkijan laulaa rahoittajan lauluja ihan ilmiselvästi eikä piiloagendassa, ja onko parasta olla jo valmiiksi julkkis, jotta tutkimus herättää kiinnostusta. Voi olla, että nämä suuret taiteilijat ovat jo vieraantuneet tällaisista kysymyksistä, eikä heitä pidä enää niillä vaivata. Emmehän me rahvaan edustajat osaa kuin olla kateellisia ja katkeria.

Advertisements
This entry was posted in media, politiikka, tutkimus, tutkimusrahoitus, yliopisto. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s