Vainajan kuljetus

Iki-ihanassa Solsidan-sarjassa vietettiin eilen hautajaisia. Kysymykseksi nousi vainajan tuhkan kuljetus paikalle, jolla se oli tarkoitus sirotella mereen. Juonenkäänteiden kannalta oli varmaan tärkeää, että asiasta vastaava henkilö kieltäytyi ajattelemastakaan taksivenettä tähän tarkoitukseen, mutta todellisuus on toisenlainen, ainakin Suomessa.

Vainajien kuljetuksesta pidetään nykyään porua monessakin suhteessa. Milloin ei ruumisauto saisi pysähtyä huoltoasemalle, milloin pitäisi ruumiinavauksia varten kaupungista toiseen kuljetettavia vainajia kuljettaa nimenomaan ruumisautoilla. Tuhkauurnan kuljetus on sentään leppoisampaa hommaa, tai ainakin minä olen vienyt sellaista VR:n kyydissä. Epäilemättä hautautoimisto olisi hoitanut tämänkin kuljetuksen, mutta olisi se tuntunut hieman yliampuvalta ja joka tapauksessa tullut kalliiksi.

Eivät ne tosiaan krematoriossa kysele, milläs aiot tämän kuskata. Ellen aivan toistaitoisesti tehnyt nettihakuani, myöskään vainajaa ei ole pakko kuljettaa ruumisautossa, vaikka lakia varsinkin kuljetuksia hoitavien hautaustoimistojen taholla yleensä näin tulkitaan. Myös eri kaupunkien viranomaiset ovat tehneet näin pian sadan vuoden ajan. Ruumiskuljetukset olivat esimerkiksi maailmansotien välisessä Helsingissä kilpailtu asia, joka herätti kateutta kisassa hävinneissä hautaustoimistoissa.

Ennen hautaustoimistojen valtakautta, kotona kuolemisen aikaan, ei mahdollisuutta erillisen vainajainkuljetusajoneuvon käyttön yleensä ollut. 1800-luvun loppupuolella seurakunnat alkoivat hankkia omia ruumisvaunujaan, mutta varsinkin syrjäisemmillä seuduilla niiden saaminen ajoissa paikalle olisi ollut vaikeaa. Tarvittiin isohko ajoneuvo, jollaisia olivat yleensä työtehtäviiin tarkoitetut kärryt ja rattaat. Eronteko vainajan kuljetuksen ja muun ajon välillä tapahtui koristelemalla ajoneuvo kuusenhavuin sekä osassa Suomea laittamalla valjaiden luokkiin musta, valkea tai mustavalkea liina. Hevosen oli tarkoitus olla musta; seudun mustat hevoset osasivatkin usein reitin hautausmaalle melkein itsekseen.

Ruumissaattoa oli tarkoitus kunnioittaa pysähtymällä tai ainakin antamalla tietä, ja mieshenkilöiden tuli ottaa lakki päästä. Nykyään varsinaisia ruumissaattoja näkee harvoin, eikä niihin juuri reagoida. Herääkin kysymys, miksi juuri nykyaikana on niin oleellisen tärkeää, ettei ruumista vain kuljeteta vaikka serkkupojan pakettiautossa. Näinhän ruumiin ikävä läsnäolo välittyisi vielä harvemmille.

Taksiveneasioihin palatakseni, en tiedä hoitaako jokainen alan yrittäjä tuhkauskuljetuksia, mutta yksi ainakin. Helsingissä Harmajan lähellä on tuhkansirottelupaikka – tuhkaahan ei sovi sirotella minne hyvänsä ainakaan ilman maanomistajan lupaa. Ja kannattaa katsoa, mistä päin tuuli puhaltaa.

Advertisements
This entry was posted in hautajaiset, hautausala, historia, käytöstavat, kuolema, Tiimalasi, tuhkaus. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s