Homofobia ja järkevien ihmisten kummalliset kysymykset

Nykyihmisen seksuaalisuus on merkillinen konstruktio. Merkillisimmässä maailmassa elämme me perusheterot: tavallaan olis niinku melkein pakko, mutta toisaalta “jossain sentään on raja”. Kuka tekee mitä ja kenen kanssa. Hyväksytkö tämän puolisoltasi, lapseltasi, naapuriltasi. Iltapäivälehti kyseli ja suomalaiset raivostuivat.

Heteroiden vainottu vähemmistö ovat ihmiset, joilla on ollut sukupuolikumppaneita nollasta yhteen. Ikineitsyiden ongelmat ovat tietysti erilaiset kuin ekakertansa kanssa parisuhteessa elävien, mutta nykyaikana kummankin osa voi olla yksinäinen. Normaaliuden oletushan perustuu siihen, että kaikilla on ollut ainakin joitain vertailukohtia nykyiseen ja mielessä pyörii, millaista “se” mahtaisi olla sen kivan työtoverin kanssa. Pikkujouluissahan kaikki pettävät. Kuinka moni kehtaa kovaan ääneen tunnustaa, että on ollut vain puolisonsa kanssa? Ennemmin taitaisi varsinkin moni mies kertoa käyneensä maksullisissa.

Historian- ja kulttuurintutkimuksen kiehtovia löydöksiä on viime vuosina ollut, että naitiin sitä ennenkin, mutta silti nykyinen normalisoitu promiskuiteetti on historiallisesti uudehko asia. Naiset ovat yksinkertaisesti tupanneet tulemaan raskaaksi tiuhaan tahtiin ja salavuoteudesta on saanut ikäviä rangaistuksia, joten ihan jokaista viisarin värähdystä ei ole voinut toteuttaa.

Seksuaalisuuden historia tuntee tietysti hyvin erilaisia tapoja suhtautua seksuaalisuuteen. Se, että ihmisellä ylipäänsä on tämmöinen värkki, samoin kuin jokin tietty identiteetti, on uutta ja edelleen vaikeasti hahmottuvaa. Varsinkin nuoren ihmisen pitäisi tarkkailla ja rangaista itsensä identiteettinsä herraksi tai rouvaksi, jotta sitten aikuisena olisi jotenkin kokonainen ihminen ja tietäisi mitä haluaa. Kuten tiedämme, tällaista aikuisuutta ei ole olemassakaan, joten nuoriso voi rentoutua.

Mutta jos ihminen ei ole koetellut identiteettiään maailman turuilla, vienyt sitä erämaahan 40 päiväksi ja mitä nyt seksuaalisuudelle tehdäänkään, niin voiko hän olla varma että on esimerkiksi hetero? Jospa pitäisi kuitenkin kokeilla vielä jotain, ja jos on melko varma ettei ole homoseksuaali niin ainakin transgender voisi olla. Eihän sitä ikinä tiedä.

Ylläolevat ajatukset lienevät kohtalaisen loukkaavia kaikille mainituille ryhmille. Jokseenkin tällaista hämmennystä kuitenkin tuntuvat herättävän keskustelut homoliitoista ja ylipäänsä muusta kuin normiheteroseksuaalisuudesta. Että pitääkö tässä nyt kaikkien. Seksuaalisuus on pakollista, ja kaikkea normaalia on välttämätöntä tehdä. Jos homoseksuaalisuus on normaalia, se aiheuttaa ikäviä paineita ihmisille, joilla ei näitä kokemuksia ole. Kun pitäisi olla. Kaikillahan on.

Tästäkin voimme syyttää ja kiittää 1960-luvulla alkanutta vapauden aikakautta, jonka vapaus on arvioitu kyseenalaiseksi moneen kertaan. Herkempinä aikoina aikuistuneena koen esimerkiksi monet sen ajan vapautuneisuuselokuvat lähinnä ahdistaviksi – ihmisiä painostetaan ja ahdistellaan eikä seksistä tunnu edes seuraavan mitään kivaa. Maailma oli erilainen, mutta paljon sen ajan “onks sulla estoja tai jotain”-ajatuksista seuraa meillekin.

Todellista vapauttahan on vapaus tehdä – tai olla tekemättä. Homoseksuaalejakin on jo ehditty moittia keskiluokkaistumisesta, mitä pyrkimys vakinaistaa parisuhde ja hankkia lapsia monelle edustavat. Pitäisikö homojen esittää sovittua friikin rooliaan joidenkin “vapaiden” ihmisten unelmamaailmassa? Tässähän se monien foobisten heteroiden ongelma onkin: he nimenomaan uskovat, että homo on aina kähmimässä jos sen päästää samaan työpaikkaan tai pukuhuoneeseen, eivätkä varsinkaan lapset ja nuoret ole turvassa. Normaalia elämää elävä homo ei sovi useammankaan ryhmän käsityskykyyn. Sekä seksuaalisen vapauden teoreetikoille että omaan heteronormaaliuteensa käpertyneille on mukavampaa, että homo on jossain marginaalissa, josta ei arkielämässä tarvitsekaan tietää.

Heteroiden ongelmana on seksuaalisuuden kaupallistuminen, mutta myös politisoituminen. Mitään “hetero pridea” ei todellakaan tarvita, seksuaalisuutta möyritään mediassa joka ikinen päivä. Normaali määritellään yhä uudelleen, ja epävarmat ihmiset pohtivat, josko kuitenkin pitäisi kokeilla sitä ja tätä, vaikutti se miten tympeältä tai tarpeettomalta tahansa. Jos se oikea seksuaalisuus olisi kuitenkin vielä löytymättä. Ei sinänsä ihme, että homoseksuaalisuus ärsyttää, koska siitä on monella mielikuva, että ihminen on kokeillut enemmän ja löytänyt jotain, mitä joku toinen ei. Kyse on kuitenkin heteroiden omasta ongelmasta ja kaupallistetun seksuaalisuuden tuottamasta epävarmuudesta – jonka tarkoituksena on saada ihmiset ostamaan enemmän tavaroita – eikä siitä, että homoseksuaaliset ihmiset aiheuttaisivat ongelman tai olisivat sen kanssa missään tekemisissä.

Hei hetero, ei sun ole pakko, vaikket olisi kokeillut bondagea ja bukkakea. Ei tarvitse haluta naapurin Mattia eikä Kaisaa, jos eivät kiinnosta ja jos kiinnostavat, ei ole pakko tehdä. Ja jos naapurissa asuvatkin Laila ja Leila niin katselepa ensin hetki, ennen kuin olet varma että ne vievät sinun vaimosi kun silmä välttää. Ja Raamattua voit lukea itseksesi, siellä Vuorisaarnassa on hyviä kohtia.

Kirjoittaja on kansalaisvelvollisuutensa näissä asioissa aikanaan tunnollisesti suorittanut aviovaimo ja perheenäiti.

Advertisements
This entry was posted in elokuvat, historia, käytöstavat, lapset, media, perhe, politiikka, sukupuoli, talous, uskonto. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s