Ääri-ihmiset ja ulkopuolisuus

Sosiaalisessa mediassa on helppo seurata erilaisten liikkeiden ja aatteiden kohtaamisia. Yksi minulle eniten vastaan tulevia on äärioikeiston ja heidän vastustajiensa konflikti. (Suurin osa äärioikeiston kanssa tappelevia ei ole äärivasemmistolaisia tai minkään sortin vasemmistolaisia, se vain tiedoksi, jos menee perille.)

Sattuneesta syystä tunnen tätä vastustajapuolta paremmin kuin äärioikeistoa. Olen tullut siihen tulokseen, että useimmilla heistä on yhteisenä piirteenä jonkinlainen ulkopuolisuuden tunne. Se, että viitsii edes alkaa vääntää kaikenmaailman rasistien kanssa vaatii hyvin erikoislaatuista luonnetta, mikä taas harvoin johtaa säyseään ryhmään kuulumiseen. Omaa ajattelua on liiankin kanssa, samoin halua esittää asiansa kärkevästi. Ja mikäpä siinä, jos kukaan ei keskustele niin eihän mikään etene.

Kaikenmaailman rasistiksi, siis avoimesti sitä lippua heiluttavaksi ja netissä yötä päivää tällaista materiaalia suoltavaksi päätyy harvemmin leppoisa kaveri, jolla viina ei kihoa pipoon eikä ihmissuhteissa tai työelämässä ole ongelmia. Joskus ongelmat eivät ole näin ilmeisiä, mutta ei se joukkoon kuuluminen kaikilta siltikään suju. Ulkopuolisuuden kokemus voi olla jopa ylpeyden aihe. Jos ei pelkkä pitkä tukka ja metallimusiikki auta, ainakin mennään yliopistoon opiskelemaan jotain todella ufoa. Jos ei sekään, aletaan blogata…

Se ero näissä ulkopuolisissa on, että äärioikeiston vastustajassa kokemus on johtanut solidaarisuuteen muita ulkopuolisia tai sellaisiksi leimattuja kohtaan. Halutaan puolustaa niitä, joita kohdellaan omasta mielestä väärin. Vaaditaan perusteluja, ei uskota heti kun joku sanoo “tilasto”. Kansainväliset sopimukset ja Suomen laki ovat tuttuja. Vaikka todellisuus ei aina ole silittänyt myötäkarvaan, sen kanssa halutaan kuitenkin olla tekemisissä.

Äärioikeistossa sen tajuaminen, että moneen muuhun maailman ihmiseen verrattuna sitä onkin aika tavallinen jamppa, ja maailmassa on paljon erilaisempia kuin itse pystyy koskaan olemaan, aiheuttaa suuren vihan tunteen. Ei kuuluminen “kantaväestöön” ole näiden tyyppien tavoite eikä identiteetti, vaan nimenomaan pitää saada olla jotain aivan erikoista ja poikkeavaa. Itse asiassa se kantaväestö, jonka asialla ollaan olevinaan saa haistaa pitkät, jos nämä omasta mielestään superihmiset vain pääsevät päättämään.

Oikeastaan rasismin kohteetkin ovat vain väline, jonka avulla omaa eroa normaaleista ihmisistä korostetaan. Ei normaali ihminen fantasioi sivilisaatioiden tuhoutumisella ja joukkoraiskauksila päivät päineen. Saati levitä tällaista materiaalia mahdollisimman laajalle ja joka foorumilla. Ollaan valmiita olemaan hyvinkin vastenmielisiä jokaisen kotikasvatuksen saaneen mielestä, ehkä ei osatakaan olla muuta. Mutta eipä se haittaa, onhan ymmärtäjiä omassa pienessä jengissä vaikka kuinka.

Ei ole vaikea valita, kumpaan joukkoon haluaa kuulua.

Advertisements
This entry was posted in politiikka, rasismi. Bookmark the permalink.

3 Responses to Ääri-ihmiset ja ulkopuolisuus

  1. Joni Pelkonen says:

    Jaa-a, omalla kohdallani nettirasistien kanssa “vääntäminen” alkoi yksinkertaisesti siten, että he änkesivät aivan normaalin keskustelun sekaan pakkosyöttämään omia mielipiteitään, ja kun niitä vähänkin erehtyi epäilemään seurauksena oli raivokohtaus. Ainoa porukka josta silloin kokee ulkopuolisuuden tunnetta ovat nämä nettirasistit itse.

    Nykyään on kyllä muotia väkisin asettua “puolueettomaksi”, mikä tapahtuu yksinkertaisesti toteamalla kuinka kyllä “siinä toisessakin porukassa” (johon itse et tietenkään kuulu) ollaan ihan yhtä kamalia. Paha tauti, sillä se tuomitsee täysin kaiken mielipiteenilmaisun ja vesittää keskustelun mukapuolueettomaksi toisaalta-toisaalta-analysoinniksi jossa suurin pyrkimys on olla ärsyttämättä ketään toista “puolueetonta”. Sanomattakin on selvää että tämä “puolueettomus” katoaa heti kun pilkka naksahtaakin omaan nilkkaan.

    • IlonaP says:

      On hämmentävää, millaisella sinnikkyydellä tämä väki tosiaan tunkee joka paikkaan ja aloittaa oman show’nsa, liittyi alkuperäinen aihe siihen millään lailla eli ei. Nettirasistit suorastaan nauttivat omasta erikoisuudestaan. Muutenhan yritettäisiin oikeasti taivutella ihmisiä omalle kannalle. Vähäisen kokemukseni mukaan tästä ei kuitenkaan ole kyse. Varsinkaan mitään keskustelua todellisista, havaituista asioista ei ole tarpeen kehitellä, koska ainoa todellisuus on tämän ryhmän sisällä. Esimerkiksi akateeminen tutkimus on heidän mukaansa puolueellista verrattuna oman lahkon päähänpinttymiin.

      Tästä syystä pidän hyvin huolestuttavana, miten valtajulkisuus edelleen kohtelee tätä porukkaa kuin se olisi aidosti poliittinen tai tarjoaisi todellisia vaihtoehtoja millekään. Näistähän ei ole millään lailla kyse. Blogini pointti olikin se, että vastapuoli edes yrittää löytää kiinnekohdan johonkin yleisesti tunnettuun ja konkreettiseen. Sen olen kuitenkin usein havainnut tuntemieni ihmisten parissa, että oma kokemus elämän vääryyksistä saa puolustamaan muita, ei vihaamaan ja halveksumaan. Näinkin voi käydä, ei jokainen koulukiusattu ole tuolla pamputtamassa maahanmuuttajia vaan aivan päin vastoin.

  2. anisharran says:

    Rasistit ja islamofoobit muodostavat alakulttuuriheimon jota säätelevät primitiiviset tribaalivoimat. Heidän vastustajissaankin on tietysti muutama heimo ja alakulttuuri mutta selvästi kuitenkin heterogeenisempi porukka. Kuten tietysti on luonnollista kun puolustetaan monimuotoisuutta, suvaitsemista ja pluralismia.

    Epäsymmetria löytyy myös siitä että useimmille aktiivirasisteille ja -islamofoobeille tämä heidän kulttinsa on “se juttu” elämässä. Äärimmäisen harvalle heidän vastustajalleen on näin.

    Minulla se alkoi varsinaisesti Breivikistä mutta jo sitä ennen monta vuotta ärsyyntyminen oli vähitellen kasautunut ja mietin mitä oikein voisin itse tehdä asialle. Olin kuitenkin erittäin vastahakoinen omaksumaan “äärioikeiston vastustajan” taikaviittaa päälleni varsinkin kun siitä koituu ajan ja energian hukkaa, pahaa mieltä itselle ja läheisille, ja lisäksi aina kun tuijottaa pimeyteen pimeyskin tuijottaa ainakin jonkin verran takaisin ja nurkissa väijyy monilla vaara muuttumisesta tavalla tai toisella vastustamiensa kaltaisiksi. Breivik oli kuitenkin liikaa, se oli sodanjulistus johon ei voi vastata toisen posken käännöllä eikä höpisemällä “hulluista” ja “yksittäistapauksista.” Se myös teki asiasta henkilökohtaisen paljon enemmän kuin mikään huutelu, nimetön uhkausviesti, propagandapläjäys tai muu tavanomainen öyhötys joka sellaiset 6-7 vuotta oli tasaisesti lisääntynyt arkielämässä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s