Pelaamisen sukupuolittuneet käytännöt – ei kun kuvaukset

Olipas karsean tyhmä juttu pelaamisesta sunnuntain Hesarissa (HS 2.6.2013). Aivan kuin pelaamisen maailma olisi miesten, ja naisille se olisi ainoastaan ongelma tai kontrolloitava asia. Aivan kuin naiset eivät osaisi pitää hauskaa. Tiedoksi Hesarin toimitukselle: jo muutama vuosikymmen naisilla on ollut omaa rahaa ja oikeus orgasmiin, samoin pelaamisen huvi on avoinna naisillekin.

Miehet ovat toki minuakin opastaneet pelaamisen saloihin. Isän kanssa pelasin pikkutyttönä korttia. Teinivuosien tyttökaverit olivat tylsiä, kun ei koko ajan pelattu Trivial Pursuitia. 1990-luvun alun poikaystävä johdatti minut SimCityn pariin, sittemmin addiktoiduin hetkeksi Tetrikseen. Civilization on ikuinen rakkauteni, tosin mieluiten pelaisin kolmosversiota mutta sitä ei minulla enää ole.

Tällä hetkellä eniten aikaa vievät Facebookin pelit. Angry Birds on enemmän mieheni heiniä, minä taas olen Candy Crush-kuningatar. Kukaan kavereista ei tunnu pelaavan Full Bloomia vaikka se on ihana puutarhanhoitopeli. No, omapa on häviönsä.

Kaksi poikaani pelaavat myös ahkerasti. Skylanders on kovin juttu, mutta muutakin pelataan pleikalla. Kaverille unohtunut Nintendo tuli takaisin ja se on nyt taas kovin rakas. Pelirajoituksia on lähinnä toiminnallisuuteen liittyen: kun alkaa mennä meininki levottomaksi, ehdotetaan muita puuhia.

Esikoinen sai kerran kovan päänsäryn, jonka päättelimme johtuvan pelaamisesta. Sen jälkeen hän on itsekin osannut pitää taukoa ja ymmärtänyt, että kaikkea ei jaksa, tai “aivo sekoaa”. Eivät lapset tyhmiä ole, kun asioista osataan puhua.

Pelit eivät ole yksinäinen harrastus, vaan veljekset pelaavat yhdessä, neuvovat toisiaan ja pohtivat strategiavaihtoehtoja. Kavereiden kanssa samoin keskustellaan ja keksitään myös lisää piirteitä hahmoille. “Tää on tän se ja se.” Ja kun pelaaminen ei kiinnosta, aletaan katsoa leffaa tai rakennetaan legoilla tai lähdetään ulos. Pelaaminen on vain yksi vaihtoehto, vaikka suosittu sellainen.

Äidin pelaaminen kiehtoo, vaikka samoja pelejä ei ehkä halutakaan pelata kovin pitkään. Mielestäni pelaamiseni tuo auktoriteettia sanoa jotain lasten pelaamisestakin. Elämme samassa maailmassa, eikä tilanne ole ollenkaan niin kummallinen kuin Hesarin jutussa: että pelaaminen olisi miesten maailma kuten kaikki kodin ulkopuolinen porvarisperheissä ennen vanhaan. Vähän kuin prostituutio joka uhkasi kunniallisia naisia 1900-luvun vaihteessa. Ei tämä kuulkaa enää niin mene.

Advertisements
This entry was posted in lapset, media, pelit, sukupuoli. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s