Oikeisiin töihin

En suoraan sanoen ole ihan varma, mitä sisällöntuottaja tekee työkseen. Sisältö on kuitenkin asia, josta nykyisen työelämän yhteydessä puhutaan kaikkein vähiten. Tunnen toki lähinnä yliopistomaailmaa, mutta ulkoa päinhän suurin osa siitä tuubasta meille tulee.

Ei minulla ole mitään itsekasvatusta ja elämänhallintaa vastaan. Terapiakin on hyvä juttu, jos sellaista tarvitsee, vaikkei varsinaisia mielenterveysongelmia olisikaan. Varsinkin, jos kaverit ovat samassa tai pahemmassa jamassa, heidän kanssaan keskustelu ei auta vaan voi jopa traumatisoida kokemuksen. Tiedättehän, ahdistavat ajatukset, jatkuva vaaran tunne, pakkotoiminnot. Kuinka monen työpäivä koostuu näistä?

Sangen mainiossa Huippuyliopistoblogissa kirjoitettiin taannoin yliopistouudistuksesta – en nyt millään jaksa traumoiltani etsiä itse tekstiä. Sen perusidea oli kuitenkin, että entäpä jos antaa asioiden mennä omalla painollaan, eihän kirjoittajakaan ole ollut vielä yhdessäkään kokouksessa, jossa olisi puututtu hänen tutkimuksensa ja opetuksensa sisältöihin.

Jumalation, näinhän se muuten on. Poislukien kirpeäsävyiset jatkokoulutusseminaarit, muut tilaisuudet kuten konferenssit, ohjaajien jurnutuksen, refereet ja muut tollot – ja sen sitkeän sähköpostia lähettävän lukijan – ei sisältöihin ole sillä lailla juuri puututtu. Ainakaan ei ole kielletty tekemästä. Rahoittajatahoilla on omat omituiset käsityksensä, mutta eivät nekään ole tulleet tutkimussuunnitelma kourassa uikuttamaan että tässä sivulla neljä kyllä lupasit.

Tarkoitukseni on vain sanoa, että koko hössötys on ollut ja on edelleenkin hirveää metapuhetta asioista, jotka eivät oikeastaan koske ihmisten oikeaa, varsinaista päivätyötä paljon mitenkään. Ja sama koskee työelämää yleensäkin. Mitä sanoja konsultit tässä kuussa huonolla englannilla kirjoitetuissa powerpointeissaan käyttävätkään, ideana on aina jokin saatanallinen tahtotila ja visio ja missio. Jostakin jonnekin. Käsitteitä, käsitteitä, ilman mitään varsinaista sisältöä.

Ei pidä käsittää väärin. Olen tälläkin hetkellä lievässä kriisissä, kirja pitäisi kirjoittaa ja onhan sitä sanottavaa ja aineistoa ja siinä on paikka, miksi et lauo. Tutkijan työ ei kuitenkaan ole joukkuepeliä, ainakaan jos minä saan valita, vaan ihan perusasioiden tekemistä yksin.

En halua lukea enää sanaakaan siitä, miten kohdataan haasteet ja löydetään voimavarat. Minä haluan vain tehdä sitä mitä osaan ja mitä olen luvannutkin tehdä. Luksuselämäähän se on, kun saa työkseen huvitella. Metapuhetta voivat harrastaa ne, joilla ei ole muuta tekemistä, tai joille oma työ ja omat työtavat ovat sen sortin arvoitus, että poppamiehiä kaivataan niitä ratkomaan, koska tyhjän saa pyytämättäkin.

Minä valitsin tämän ammatin, koska se on kivaa. Minä haluan välttää asioita, jotka eivät ole kivoja. Toisten ihmisten järjenjuoksun pohtiminen, ellei kyse ole tutkimushenkilöistä, on väsyttävää, ja ellei henkilö ole perheenjäsen tai muuten läheinen, ihan hemmetin turhaa. Siihen kuitenkin joutuu, kun yrittää ymmärtää ihan eri alan ihmisen vouhotusta työelämän haasteista. Tuu itte miettimään, mistä johtuu ruumiinvalvojaisten esiintyminen tietyillä alueilla, äläkä siinä änkytä. Tekisi siis mieleni sanoa.

Advertisements
This entry was posted in tutkimus, työelämä, yliopisto. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s