Tutkija: yhden tahon äänitorvi vai kaikkien inhokki?

Historiantutkimus on aina herkkää puuhaa – mistäpä ei joku loukkaantuisi. Kuolema aiheena varsinkin on herkkä. Mutta herkin asia tässä maailmassa on minun kokemukseni mukaan pienyrittäjä. Niinpä hautaustoimistojen historian tonkiminen on nostanut kaikenlaisia kysymyksiä mieleen.

Sain kokemusta suomalaisista pienyrittäjistä jo vastavalmistuneena maisterina, kun kirjoitin sanaristikkoseura Sanaseppojen tilauksesta suomalaisen sanaristikon historiaa. Turha mainitakaan, että jokainen suomalainen sanaristikkoyrittäjä ei ole Sanaseppojen jäsen, tai edes välilöissä seuran kanssa. Ilmeisesti konfliktintynkääkin on joskus ollut.

Homma meni kuitenkin suht hyvin, auttoiko siinä sitten osaltaan se, että tuttavan kautta sain kontaktia “vastapuoleenkin”. Ja alan historiaa voi tutkia muutenkin kuin valikoiduin haastatteluin, ovathan ristikkoalan julkaisut saatavilla Kansalliskirjastossa assosiaatioihin tai affiliaatioihin katsomatta. Väitän edelleen kirkassilmin, etten tehnyt pahaa vääryyttä kovin monelle.

Suomalainen hautausala on hankalampi tutkittava, varsinkin, kun en tässä vaiheessa jaksaisi kirjoittaa ihan alan omaa historiaa, vaan ainoastaan tehdä selväksi sen kehityksen ja tämän kehityksen suhteen suomalaisten hautajaisten historiaan. Lähteiden puolesta hauturien Tiimalasi-lehti on 1950-luvulta alkaen suunnattoman antoisa, kertoohan se alan toiminnan arjestakin jonkin verran. Kokenut tutkija osaa lisäksi siilata hengennostatus- ja kritisoivista artikkeleista sen, missä suunnilleen oikeasti mentiin.

Tiimalasi on tietenkin Suomen Hautaustoimistojen Liiton julkaisema jäsenlehti, eivätkä kaikki hautausurakoitsijat ole koskaan kuuluneet tähän liittoon. Liiton ulkopuolisista yrittäjistä on vaikeampaa saada äkkiseltään tietoa, kun sitä ei ole helppo saada liittoon kuuluvistakaan. Vasta 1980-luvun Tiimalasit alkavat avata alan toimintaa lukijoille enemmän. Kaiketi se on käytännön syistä ollut melko samanlaista, kuului liittoon tai ei.

Elannon hautauspalvelu on ollut hautausalalla vuodesta 1954. Muutama satunnainen muistitietopätkä antaa ymmärtää, että työkulttuuri ehkä, siis ehkä, ollut hieman erilainen kuin pienissä perheyrityksissä. Uskaltaneeko tästä mitään sanoa ilman henkilökohtaisia tiedonantoja tai sittenkään.

Hautausala on satunnaisen säännöllisesti otsikoissa, koska hautaaminen maksaa, eikä se kuulemma saisi. Itsekin yrittäjän tyttärenä olen aina ihmetellyt sitä, miksei tavarasta ja palveluista saisi ottaa rahaa. Luenkin hautausalan kritiikin osittain myös yleiseksi kuoleman kritiikiksi: eihän sellaista nyt perkele saisi sattua! Ja ainakaan surevia ei saisi vaivata tällaisilla asioilla. Varattomasta kuolinpesästä hautajaiset järjestäneenä tunnen tematiikan hyvin, mutta myös sen, miten kokenut hautaustoimiston työntekijä sai surevat omaiset kuosiin ja kuntoon hautajaisiin mennessä. Kyllä siitä kannatti maksaa.

Asia erikseen on, mikä on hautajaisten “oikea” hinta. Alalla on tälläkin hetkellä yrittäjiä, jotka tarjoavat palveluita selkeästi keskiverto hautaustoimistoa halvemmalla. Kuten sanottua, en ole nyt tekemässä nimenomaan hautausalan historiaa, saati että haluaisin perehtyä kuhunkin selkkaukseen erikseen. Mielestäni riittää, kun totean yleiset linjat ja myös joidenkin ristiriitojen olemassaolon. Tyydyttäneekö sekään sitten ketään.

Advertisements
This entry was posted in hautajaiset, sanaristikot, Tiimalasi, yrittäjät. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s