Kuolema kovinta työtä

“Kuolema kovinta työtä, majan muutto raskahinta”, tapasi vanha kansa sanoa. Olemme juuri perheen kanssa muuttaneet uuteen asuntoon ja onhan noita kuolema-aiheisia töitäkin enemmän kuin ehtii tehdä, joten allekirjoitan väitteen…

Kuoleman vertaaminen muuttamiseen viittaa tietenkin siihen, että ihminen menisi kuoltuaan johonkin toiseen paikkaan. Vaikka kuollessaan ei saa täältä maan päältä mitään mukaansa – ja ajatus houkuttelee muuttolaatikoiden keskellä – maallisen elämän jättäminen on mielletty vaikeaksi asiaksi.

Ihmiskunnan iäinen toive lienee, että kuolema ei olisi pitkällinen eikä tuskallinen. Toisaalta viimeisistä tuskista on myös voitu päätellä, millaiseen paikkaan ihminen on muuttamassa: piinalliset viime hetket ovat kertoneet pirujen vaanivan helvettiin menijää, rauhallinen kuolija taas on nähnyt enkelparven odottavan. Kuinka reilua tämä kulloinkin sitten on ollut; ei kai esimerkiksi syöpä katso ihmisen hengellisen elämän tilaa, vaikka se viime vaiheissaan yleensä on erittäin tuskallinen.

Kuoleman hetkellä oli kuitenkin tarkoitus olla tietoinen, jotta saattoi valmistautua siihen. Papin tapaaminen oli hyvä asia, vaikka ripillä ei luterilaisuudessa olekaan aivan vastaavaa merkitystä kuin vaikkapa katolisuudessa. Virsien laulaminen ja raamatunluvun kuunteleminen kuuluivat hyvän kristillisen kuoleman rituaaleihin.

Kun hengellisen valmistautumisen merkitys väheni, ja lääketiede otti monessa suhteessa teologian paikan kuoleman prosessissa, ihanteeksi nousi pikemminkin kuolema siitä itsekään tietämättä. Nukahtaminen viimeiseen uneen ilman pelkoa, ilman ahdistusta on nykyäänkin monen toive. Tietoisen kuoleman ihanne on noussut uudelleen tämän 1900-lukulaisen kuolemantoiveen rinnalle; molempia tapaa edelleen.

Entisaikain kuolema tapahtui yhteisössä – yksin kuolemista pidettiin pelottavana ja muiden näkemättä kuollutta varsinkin. Myös majan muutto 2000-luvulla tapahtuu sujuvimmin yhteisössä, oli se oma tai maksettu. Meillä muuttofirma tarjosi vain laatikot, muuten raijasimme itse sekä ystävien ja sukulaisten voimin. Ehkä nykyinen kuolemakin sujuisi mukavammin, jos siihen suhtauduttaisiin reippaassa talkoohengessä?

Toisaalta meillä oli muuttoapuna myös tulevia naapureita… ehkä muodikas enkeliusko tavoittelee tätä tunnelmaa.

Advertisements
This entry was posted in enkelit, historia, kuolema, kuoleminen, luterilaisuus, tuonpuoleinen, uskonto, yhteisö. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s