Rasismi ja suomalainen kulttuurihistoria

Umayya Abu-Hannan kirjoitus kokemuksistaan uudessa kotimaassaan Alankomaissa on kirvoittanut monia kommentteja. Minussa se herätti usein aiemminkin mieleen tulleen ajatuksen siitä, mistä suomalaisen rasismin nykytilassa on kyse.

Ihminen, jota on kohdeltu huonosti, kohtelee muita ihmisiä huonosti. On myös patologisia ääliöitä, joihin ei mikään rakkaus ja lempeys tehoa, mutta he ovat vähemmistö. Yhteiskunnan yleiset asenteet vaikuttavat hyvin pitkälti siihen, millainen käytös on hyväksyttyä ja millaisiin tekoihin itseään normaalinakin pitävät ihmiset yltyvät tilaisuuden tullen.

Abu-Hannan kuvaama vähänkään erilaisen näköisten ihmisten Suomessa osakseen saama kohtelu on totta. Tumma tukka on pahasta; jos se on kihara, ihminen on saman tien “kiintiöneekeri” kadulla huutelevien tollojen mielestä. Ja miksi kaduilla huudellaan? Miksipä ei. Eihän sitä mikään estäkään. Erityisesti lasten rääkkääminen on alhaisinta kaikesta, vaikka kyllä suomalaiset lapsista pitävät. Omat blondit poikani herättävät ihastusta minne menevätkin. Toivoisin kaikille lapsille samanlaista kokemusta maailmasta, hyvää se niille vain tekee.

Suomessa eletään edelleen suomifilmien aikaa. Tiedättehän nuo mustavalkoiset elokuvat, joissa koppavat herrat ja rouvat nuoleskelivat ylempiään ja sylkivät alempiaan. Elokuvan sankari oli tietenkin toista maata, mutta ahkerasta uusimisesta huolimatta elokuvien oppi ei tunnu menneen perille. Ennemmin matkitaan niitä, jotka elokuvissa jäävät parhaassa tapauksessa tappiolle, ellei impi satu menemään hätäpäissään järveen.

Vanha virsi siitä, miten Suomi on kaupungistunut liian nopeasti on myös osittain totta. Muuten ehkä olisi mennyt hyvin, mutta 1960-luvun murros tuli Suomeenkin ajallaan. Se tavoitti ihmiset, joiden sopeutuminen muuttuneeseen yhteiskuntaan ja kotipaikkaan oli aivan kesken. Yhtäkkiä piti kyseenalaistaa vanhat normit, alkaa etsiä itseään ja pohtia tunteitaan. Vapautettiin seksi ja keskiolut, ja saatiin nykyinen spontaani ja tunteellinen – vaiko sittenkin teennäinen ja sentimentaalinen – kansa.

Prosessissa menetettiin yleisiä kansalaishyveitä, kuten hyvä käytös. Se on edelleen varattu vain juhlatilaisuuksiin ja tilanteisiin, joissa siitä voi saada selvää hyöyä, mieluiten taloudellista sellaista. Turhaan ei pokkuroida ketään, ja jos tulee tilaisuus ulostaa oma paha olonsa jonkun puolustuskyvyttömän niskaan, sen voi aivan hyvin tehdä.

Hyvä käytös on kuitenkin yksinkertainen keino ylittää puutteet koulutuksessa, elämänkokemuksessa, ulkonäössä ja vieraissa oloissa myös paikallisen kulttuurin tuntemuksessa. Hyvä käytös ei näet ole vain tekoja, se on myös havaintoja ja huomaavaisuutta. Aha, täällä tehdään näin. Aina ei ole tilaa omalle syvälliselle kokemukselle ja suurille tunteille – joskus on vain tehtävä kuten muutkin. Ei se satu.

Rasismi on sinänsä eri asia kuin ventovieraiden ihmisten ala-arvoinen kohtelu julkisilla paikoilla. Kuvaamani ilmiö kuitenkin liittyy siihen, varsinkin Suomessa, jossa tilanne on moneen muuhun maahan verrattuna suhteellisen uusi. Vieraalta ja oudolta tuntuva ihminen voi herättää tunteita: pelkoa, epäluuloa ja hämmennystä. Miten näihin tunteisiin tulee reagoida? Olemalla ihanan vapaa ja syytämällä kaiken ulos, jos ihminen ei tunnu pystyvän vastaamaan samalla mitalla? Vai miettimällä, millainen ihminen haluan olla, ja millaisen kuvan annan itsestäni, oli seura mikä hyvänsä?

Abu-Hannan osin hieman vaikeaselkoinen kirjoitus osoittaa oikeaan suuntaan etsiessään syyllisiä. Suomalainen eliitti on juuri se oman ylemmyytensä kartanonherran kovuudella osoittanut joukko, joka on sortanut osan kansasta henkisesti heikkoon tilaan. Niin heikkoon, että tämä kansanosa luulee eliitin vanhojen ihanteiden esimerkiksi taiteessa ja kulttuurissa olevan omiaan. Kyse on kuitenkin ollut aikanaan aivan yhtä pakotetusta asiasta kuin yhteiskunnan viime vuosikymmenien murros on ollut. Lopputuloksena on, että iso osa kansasta etsii mieluummin kuviteltuja vihollisia kuin alkaa opetella normaalin ihmisen tavoille. Eihän siitä ole mitään hyötyä, ja eliitti näyttää hyvää esimerkkiä etsimällä pelkkää hyötyä itsekin.

Advertisements
This entry was posted in elokuvat, historia, käytöstavat, rasismi. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s